keskiviikko 10. maaliskuuta 2021

Lumikukka pellolle

Talven pimein aika alkaa olla väistynyt mutta päivän pitenemistä lukuunottamatta ei ole vielä juuri merkkejä keväästä. Lunta on vielä yli 60cm ja öisin pakkanen kiristyy -30' ja -35' välille. Päivällä aurinko paistaa jo lämpimästi ja pakkanen lauhtuu -15' tienoille. Upeista ulkoilusäistä pitää nyt nauttia. Korona asettaa omat haasteensa talviloman viettoon mutta päätimme silti keksiä lasten kanssa jotain hauskaa.


Piirtelin illalla paperille harpilla luonnoksen ja seuraavana päivänä narua apuna käyttäen kävelimme lumikengillä vastaavanlaisen kuvion viereiselle pellolle. Ja tämmöinen siitä tuli:

Ensin käveltiin yksi ympyrä ja sen jälkeen sen ulkokehälle toinen saman kokoinen ympyrä niin että molemmat ympyrät kulkevat toistensa keskipisteen kautta.

Sen jälkeen ympyröitä käveltiin lisää ensimmäisen ympyrän ulkokehälle kunnes keskelle muodostui kukkakuvio. Se tallattiin lumikengillä tiiviiksi.

Viimeisenä oli uloimpien terälehtien teko. Tähän mennessä ympyrän säde oli pysynyt samana mutta nyt sitä piti muuttaa. Samalla idealla kukkaa voisi suurenta lähes loputtomasti mutta yksinkertainen on kaunista tässäkin. Viimeisten terälehtien valmistuttua tallasimme vielä kukan sisäpuolelta yhdet kolmiot tiiviiksi ja kukka oli valmis. Aikaa meni reilu tunti ja kauniissa pakkassäässä se meni huomaamatta. Lapset tykkäsivät tekemisestä ja varsinkin kun lopussa näkivät dronella otettuja kuvia. En tiedä oliko tästä isä vai lapset enemmän innoissaan. :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti