perjantai 25. joulukuuta 2020

Sääkselle risupesä mäntyyn

 

Olimme katselleen kaverini kanssa samaa männikköä ja miettineet että siihen sopisi hyvin vesistön läheisyyden vuoksi sääksen tekopesä. Tätä tuki sekin että olen nähnyt lähialueella sääksiä mutta en tiedä yhtään käytössä olevaa pesää. Siispä tuumasta toimeen ja homma vireille.

Hankin aluksi maanomistajalta luvan sääksen pesän tekoon. Marraskuisena päivänä päätimme tehdä pesän. Sääennuste näytti navakkaa ja puuskaista tuulta ja homman onnistuminen mietitytti molempia. Aamu oli kuitenkin lähes tyyni ja aloitimme hommat heti päivän valjettua. Aamupäivän aikana tuuli vähitellen voimistui ja alkoi keinuttaa 15m mäntyä puolelta toiselle. Onneksi ennusteen mukainen navakka tuuli jäi tulematta ja saimme homman tehtyä rauhassa valmiiksi.

Pesätarpeiksi kaadoimme lähialueelta muutama käsivarren paksuisen 2,5-3m pitkän männyn ja vedimme ne aiottuun pesäpuuhun. Sopiva pesäpuu on ympäristössään muita korkeampi ja siinä pitää olla muutamia tukevia oksia minkä varaan on hyvä pesäaihio rakentaa. 

 Kun molemmat olivat kiivenneet puuhun, pääsimme tekemään pesän runkoa.

Oksien varaan tehdään vaakatasoon ulospäin laajeneva kolmio joka tuetaan pitkillä alhaalta tuoduilla rangoilla pystysuunnassa puunrunkoon. Näin pesä kestää lumikuorman ja vuosien mittaan kasvavan pesän painon. Kun runko on valmis, aletaan karsia puun oksistoa pesän yläpuolelta ja niitä asetellaan pesärungon päälle tukevasti toistensa väliin. Näin syntyy tukeva pesäaihio mihin lintu alkaa vähitellen kantaa keppejä varsinaiseksi pesäksi. 

Lopuksi latva karsitaan ja katkaistaan 1,5-2m pesän yläpuolelta. Näin pesän korkeuden kasvaessakin jää vielä hyvä "tolppa" mihin voi itsensä ankkuroida köydellä pesälle kiivetessä. Pesä on toki rauhoitettu mutta rengastajalla on lupa mennä sinne tekemään työnsä.

Siinä se on! Tähän pesään voi pesiä sääksi tai kotka. Molemmille suurehko pohja kelpaa. Nyt vain odotetaan tulevia keväitä ja mahdollisia asukkaita. Jos niitä saadaan, pääsemme jälleen kiipeilemään pesälle, tällä kertaa poikasten rengastus mielessä. Kun pesä on valmis ja siihen saadaan pesintä, puu on suojeltu luonnonsuojelulain 39§ nojalla kaatamiselta ja häirinnältä. Myöskään puun ympärillä ei saa tehdä merkittäviä metsänhoidollisia töitä jos ne haittaavat pesintää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti