sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Beef Jerky- kuivalihan valmistaminen uunissa


Kuivaaminen ja suolaaminen ovat maailman vanhimpia tapoja säilöä ruokaa. Kuivalihan valmistuksessa käytetään näitä molempia säilöntätapoja. Hyvin valmistettuna ja oikein säilöttynä kuivaliha säilyy lähes rajattomasti. Kuivatessa myös lihan ravintoarvo ja maukkaus säilyvät hyvin. Painoonsa suhteutettuna kuivaliha sisältää valtavasti energiaa.



Teurastin keväällä hiehon ja laitoin sydämen pakastimeen odottamanaan sopivaa ajankohtaa kuivalihan valmistamiseen. Nyt sääennuste näytti kolmen päivän ajaksi pelkkää sadetta, joten totesin sopivan ajan koittaneen.


Sulatin sydämen ja viipaloin sen puolen sentin paksuisiksi viipaleiksi . 1/3 lihoista marinoin balsamiviinietikalla, suolalla, mustapippurilla ja saslik-mausteseoksella. 2/3 marinoin vain suolalla ja mustapippurirouheella. Sydän sopii hyvin kuivalihan valmistamiseen lihan tiiviyden ja vähärasvaisuuden vuoksi.


Annoin lihojen marinoitua jääkaapissa pusseissa vuorokauden, jonka jälkeen huuhtelin enimmän suolan pois.


Ripustin lihat roikkumaan uuniritilään grillitikuilla. Kuivasin lihoja kiertoilmauunissa 17h 45-55 asteen lämmössä. Sähköuunissa tarkan lämpötilan asettaminen on hankalaa koska termostaatti antaa lämpötilan vaihdella 10 astetta. Asetin säätimen 50 asteeseen ja laitoin paistolämpömittarin anturin uuniin. Pienellä säätämisellä sain lämmön asettumaan keskiarvona viiteenkymmeneen. Uunin luukun jätin 2-3cm raolleen riittävän ilmankierron varmistamiseksi.


Lopputulos on erinomainen. Lihat napsahtavat poikki taittamalla ja maistuvat maukkaalle. Suolan määrä oli vähän arvoitus mutta sekin tuntuu sopivalta. Kilon painoisesta sydämestä jäi kuivaamisen jälkeen 300g kuivalihaa. Mausteita laitoin varovasti ja tällä kokemuksella uskallan laittaa ensi kerralla aika paljon reilummin mm. pippuria. Pitää joskus kokeilla myös tulista chilillä maustettua kuivalihaa. Periaatteessa kaikki öljyttömät marinadit kelpaavat. Öljy härskiintyy, joten sen käyttäminen ei ole järkevää.

Tämä oli ensimmäinen kerta kun kokeilin tehdä kuivalihaa uunissa. Ulkona kuivatessa pitää olla tarkka sään kanssa ja lihan kuivaaminen onnistuu vain kevättalvella. Uunissa kuivaamisen etuna on sen nopeus sekä mahdollisuus valmistaa kuivalihaa läpi vuoden.

3 kommenttia:

  1. Oletko kokeillut tehdä kasvi/sienikuivurilla? Olen yhden kokeiluerän tehnyt sellaisella, ja sen verran hyvin onnistui, että teen sillä jatkossakin omat beef jerkyt. Mielestäni helpompi säätää sopiva lämpö ja ilmavirta, kuin uunissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En omista sienikuivuria niin olen joutunut käyttämään uunia. Silläkin onnistuu aika hyvin kun oppii säätämään termostaatin oikein ja tietää kuinka paljon luukun pitää olla raollaan.

      Kuivasin uunissa tänä syksynä lihojen lisäksi 15 litraa sieniä. Suunnitelmissa oli rakentaa sienikuivuri mutta se jäi ajan puutteen takia tekemättä. Ehkä ensi syksyksi tulee tehtyä jonkunlainen.

      Poista
    2. Laiskana kävin kaupasta ostamassa muutamalla kympillä sienikuivurin. Ei siihen tosin kovin isoa tuoretta tavaraa mahdu kuivattamaan, mutta meidän perheelle se riittää.

      Laitahan projektikertomusta, jos talven aikana nikkaroit kuivurin.

      Poista