Tällä kertaa ajettavana ei kuitenkaan ollut nuori ja hölmö jänö vaan vanha kokenut konkari, joka otti suoran suunnan kohti itää ja aloitti kilpajuoksun koiran kanssa. Meni sata metriä, toinen, kolmas ja lopulta kilometri ilman suunnan muutosta.
Hyppäsimme autoon ja ajoimme lenkin ajon eteen ja kiipesimme vaaran rinteelle odottamaan lähestyvää ajoa. Vanha pitkäkorva kuitenkin kuuli tulomme ja käänsi suunna 300 astetta takavasempaan ja lähti juoksemaan suoralla suunnalla minkä kintuistaan pääsi. Taittui kilometri ja puoli toistakin. Taas me jouduimme siirtymään.
Lopulta jänis alkoi vähän pyöriä rinkiä ja me löysimme tuuliselta vaaranrinteeltä passipaikat. Siinä hytistessä ja kuunnellessa väliin lähestyvää ja väliin kaikkoavaa ajoa alkoi jo kylmäkin hiipiä takin sisään. Tiesin, että ajo saattaa olla puolikin tuntia jänistä jäljessä mutta silti hätkähdin kun tienlaitaa juoksi kaikessa rauhassa iso valkoinen jänis. Poistin varmistimen ja odotin, että jänis tulee lähemmäksi. Nostin rauhassa haulikon poskelle ja odotin taas. Lopulta pitkäkorvainen huomasi minut pysähtyi. Muuta ei tarvittu. Puristin kerran liipasimesta.
Kaadon jälkeen oli aika tehdä nuotio ja paistaa makkarat ja juoda kahvit. Jatkoimme jahtia ja istuessani passissa pääni yläpuolelle viereisten kuusten latvoihin laskeutui kymmenen teertä. Otin muutaman kuvan vaikka matkaa oli lähemmäs kolmekymmentä metriä. Muutaman minuutin seurasin kameran putken läpi lintujen touhua kunnes ne lensivät pois. Päivän aikana laskin viisi metsoa ja 15 teertä.
Päivän saalis oli kahdeksan valkoturkkista jänistä. Rusakoita emme nähneet yhtään. Lieköhän niitä edes tuolla alueella ollut?
Illan pimentyessä teimme perinteiset rakotulet kahdesta kelottuneesta männynrungosta. Niiden antaessa tunnelmallista valoa ympäristöön söimme jänispaistia ja muistelimme mukavaa jahtipäivää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti