Kolme päivää ja kaksi Saimaan kansallispuistoa kajakilla

Tänä vuonna ovat jääneet melontareissut aika vähiin. Kesän aikana oli niin paljon tekemistä ja tapahtumia, ettei vaan yksinkertaisesti ollut mitään mahdollisuutta. Heinäkuussa tein parin päivän reissun Koitereelle ja silloinkin toisena päivänä ajoin suoraan reissusta yövuoroon.

Kesällä suunnittelimme Harrin kanssa ruskareissua Saimaalle syys-lokakuun vaihteeseen. Olin unohtanut ilmoittautumiseni Vaarojen maratonille, joten reissua piti siirtää viikkoa eteenpäin. Lopulta ajankohdaksi asettui pe-su 8.-10.10.

Perjantai 8.10.2021

Lähdimme liikkeelle aamulla yhdeksän aikaan Oravista Harrin mökiltä kohti pohjoista. Upean saariston jälkeen saavuimme Pyttyvedelle ja suunta kääntyi ensin itään ja sitten kaakkoon Ruunavedelle ja edelleen Vääräjärvelle. Päivän ainoan ruokatauon pidimme Hyväsalmessa joitain satoja metrejä ennen siltaa. Tässä vaiheessa matkaa oli taitettu hieman vajaa 20km. Kevyt myötätuuli vauhditti matkaa aina Harakkasaaren pohjoiskärkeen saakka. Sen jälkeen tuuli oli pääosin sivulta tai sivuvastainen.

Vääräjärveltä siirsimme kajakit Käköveden puolelle n. 170m leveän maakannaksen yli (kartta). Alkumatkasta oli polku jossa kantaa kajakkia. Tien ylityksen jälkeen polku hävisi, jolloin oli helpompi vetää kajakkia liukkaassa varvikossa eteenpäin.

Runsaan kolmen kilometrin jälkeen tulimme Koloveden kansallispuiston reunalle. Jylhät kalliot kohosivat vedestä korkeuksiin. Tähän mennessä olimme meloneet Harrille tuttuja vesiä mutta minulle uusia ja outoja. Nyt tilanne vaihtui toisinpäin.

Vaikea näistä maisemista on olla tykkäämättä.

Ensimmäisen yön leiripaikaksi olin valinnut aiemman kokemuksen perusteella Syväniemen (kartta). Siinä on saaren molemmissa päissä nuotiopaikka ja muutama lankusta tehty telttapohja. Näin pystyimme valitsemaan sopivan suojaisen paikan tuulen suunnan mukaan. Edellisen kerran jälkeen oli saaren eteläpäästä purettu laituri mutta pohjoispäässä se oli edelleen. 

Päivän melontamatkaksi tallentui kelloon 39,21km/7h 35min.

Illalla sadealue lähestyi lännestä ja laitoimme tarppikankaan sateen suojaksi. Sen alla oli mukava kokkailla tukeva päivällinen ja istuskella nuotion loimussa jutellen kaikenlaista maailman menosta. 

Reipas liikunta, ulkoilma ja täysi vatsa raukaisi. Kymmenen aikaan molemmat olivat valmiita nukkumaan.

Lauantai 9.10.2021

Aamulla heräsimme seitsemän aikaan hyvin nukutun yön jälkeen. Sade oli lakannut yön aikana, mutta tuulenvire pudotteli vielä sadepisaroita puista teltan päälle. Rauhallisen aamupalan jälkeen pakkasimme tavarat kajakeihin ja lähdimme melomaan sumuista Kärängönlahtea pitkin.

Karttatiedustelun perusteella lahden pohjukasta (kartta) meni jonkinlainen vesireitti läpi Pienen Koloveden puolelle. En ollut itsekään koskaan mennyt tästä, joten varmaa tietoa ei ollut. Kannas oli kartan mukaan kuitenkin niin kapea ja matala, että valmistauduimme myös vetämään kajakit toiselle puolelle, mikäli olisi tarvis.

Lahden pohjukassa odotti mukava yllätys, kun kapeikon läpi meni melottava kanava. Vaikka vesi oli todella matalalla, pääsimme silti läpi nousematta kajakista. Keväällä ja kesällä, kun vesi on 70cm korkeammalla uskoisin kapeikosta pääsevän jopa pienellä veneellä.

Kiersimme Loikansaaren ympäri veneväylää pitkin ja lähdimme kaarrattamaan vähitellen takaisin kohti Oravia. Alunperin oli tarkoitus oikaista Kujarin itäpuolelta (kartta) kohti Sompasaarenselkää mutta ainakin matalalla vedellä Hirsisalmi ja Vaskosalmi olivat niin matalaa, ettei siitä olisi päässyt läpi. Korkeammalla vedellä voisi onnistuakin. 

Sompasaaren itäpuolella Kasihiekalla oli sopiva paikka rantautua lounastauolle (kartta). Pidimme siinä päivän ainoan tauon ja ruokailimme. Tukevan 1000kcal lounaan voimin jatkoimme matkaa kohti etelää. Puolet puuduttavasta 10km aukeasta oli tässä vaiheessa taitettu.

Lopulta ohitimme Harakkasaaren ja pääsimme taas mielekkäämpään saaristoon pujottelemaan. Suunnittelimme reittiä niin, että se kulki mahdollimman paljon kapeiden saarten väleistä ja hienojen kallioiden vierestä.

Nämä pienet maastoon sopivat mökit ovat upeita! Niitä varten ei ole tarvinnut louhia kalliota ja ajaa kymmeniä tonneja mursketta, vaan pilarit on valettu siihen mihin ne ovat sopineet luontaisesti. Mökin ympäriltä on kaadettu vain vähän puita ja mökki on asetettu sinne sopivasti piiloon. Värikin sopii hyvin luontoon.

Piekana (Buteo lagopus) lensi meidän yli ennen yöpaikkaa. Tämä olikin mukava havainto, koska se puuttui minulta vuodarista. Piekana oli tälle vuodelle 154. laji.

Tuolta me tulimme...

...ja tuonne jatkoimme seuraavana aamuna.

Toisen yön majapaikaksi Harri oli valinnut Kalikkaluodon hieman ennen Oravia (kartta). Hän tuntee maanomistajan ja oli kysynyt luvan tulentekoon, vienyt veneellä polttopuita ja tiedustellut rantautumispaikan.

 Lohi loimuttuu Kalikkaluodon rantakalliolla. 

Päivän melontamatka oli vähän lyhyempi kun ensimmäisenä päivänä. Kello tallensi päivälle pituudeksi 36,74km/7h 9min. Matkanopeus oli keskimäärin todella rento 6-6,5km/h mutta kartanlukutaot, kuvaustauot, yms laskivat päivän keskinopeutta kilometrin verran.

Suhjusateinen päivä kirkastui vähitellen iltapäivää kohti. Illalla saimme nauttia täysin tyynestä ja tähtikirkkaasta säästä.

 

Sunnuntai 10.10.2021

Aamu oli edellistäkin sumuisempi. Tuuli puhalteli välillä hyvinkin navakasti kun söimme aamupalaa. Kymmenen tunnin unien jälkeen molemmat olivat taas intoa täynnä uuteen päivään. 

Meloimme idyllisen Oravin kanavan läpi. Voin kuvitella, miltä tämä näytää kauniina kesäpäivänä. Molemmilla rannoilla on kauniita vanhoja rakennuksia ja veneitä. Ei yhtään hullumpi asuinpaikka.

Navakka etelätuuli puhalsi suoraan vastavirtaan kanavan suulle. Se nosti väylän reunaan teräviä hyökyaaltoja. Hetken pääsimme nauttimaan jo aallokkomelonnasta kunnes käänsimme suunnan Linnansaaren kansallispuiston suuntaan. Kanavan suun ja Issakan välillä meloimme kilometrin verran kohtuullisessa sivuaallokossa kunnes saari alkoi antaa suojaa.

 

 

Tästä eteenpäin pujottelimme kapeissa saarten väleissä ja vain pari isompaa välikköä antoi hetken sivuaaltoa.

 

 

Myös Linnansaaren kansallispuistossa on jylhiä kalliorantoja.

Täällä on myös hyvä mahdollisuus bongata Saimaannorppa, eräs maailman uhanalaisimmista hylkeistä. Linnansaarta ympäröivällä Haukivedellä elää neljännes Saimaan hieman yli 400 norpasta. Vaikka Harrilla oli tiedossa useita paikkoja missä ne tykkäävät lekotella, emme silti onnistuneet näkemään norppaa.

Lounastauon pidimme Kirvessaaressa (kartta). Alunperin olimme suunnitelleet kiertävämme kansallispuiston pohjoisten saarten ympäri. Tämä olisi tarkoittanut n. 8km pitempää matkaa päivälle. Päätimme lyhentää hieman päivämatkaa koska molemmilla oli vielä kotimatka edessä ja mökillä odottava sauna houkutteli jo perille.

Lähdimme Kirvessaaresta navakassa myötätuulessa laskettelemaan kohti Tappuvirtaa. Marjasaaren jälkeen matka eteni vauhdilla ja Kuivaniemen luoteiskärjessä pääsimme ottamaan jo pieniä surffeja aaltojen noustessa ja jyrkentyessä rannan lähellä. Matkanopeus myötätuuleen oli melko kevyellä melonnalla 7-8km/h.

Mökin rannassa kello näytti päivän pituudeksi 31,55km/5h 41min. Sopivan leppoisa lopetus reissulle. Harri laittoi saunan lämpiämään ja nostimme kajakit rannasta mökin pihaan ja aloitimme niiden tyhjentämisen.

Mukava reissu taas kerran. Ruska ei ollut enää parhaimmillaan kuluneen viikon tuulien takia. Sää oli pääosin pilvinen tai melkein pilvinen. Välillä satoi vettä ja oli sumuista. Ne eivät kuitenkaan latistaneet tunnelmaa, vaan nautimme täysin rinnoin hiljaisuudesta. Perjantaina emme nähneet yhtään moottorivenettä, lauantaina näimme kolme ja sunnuntaina yhden sekä yhden vesibussin. Muita melojia ei näkynyt missään. Ruuhkaa ei siis syksyisellä Saimaalla ollut. Mökit näyttivät olevan pääosin jo talvikunnossa eikä rannoilla näkynyt juuri ketään. Kokonaispituus reissulle tuli 107,5km. Onko se paljon vai vähän, siitä voi olla jokainen omaa mieltä. Minulle ja Harrille tämä oli oikein sopivan rento matka. Tosin tähän aikaan vuodesta valoisan aika on sen verran lyhyt, ettei juuri kymmentä kilometriä pitempää olisi valoisalla edes ehtinyt meloa.

Enpä yhtään ihmettele miksi joka kesä sadat keskieurooppalaiset tulevat Saimaalle melomaan. On tämä vaan niin upea paikka. Tiheä saaristo, suojaiset vedet ja upeat jäkäläiset kalliorannat. Kartanlukutaitoa pitää olla jos suunnistaa paperikartalla. Siitäkin selvittiin hyvin eikä eksytty. Mukana oli toki puhelimet ja niissä b-bark-karttasovellus millä pystyy varmistamaan oman sijaintinsa, mikäli epävarmuus iskee.

Itselleni nämä ovat joensuulaisena lähivesiä. Tämä ei ollut ensimmäinen, eikä viimeinen kerta Saimaalla. Ehkä seuraavalla kerralla lähdemme Savonlinnan eteläpuolelle Pihlajavedelle. Täällä kävimme vaimoni kanssa pari vuotta sitten ja tapasimme saksalaisen pariskunnan. He olivat käyneet Saimaalla kymmeniä kertoja ja palaavat vuosi toisensa jälkeen. Niin teen minäkin.

Kuvat: Asko ja Harri