Noljakan luontopolku uudestaan paremmalla onnella

Edellisen kerran kun kävimme lasten kanssa Noljakan luontopolulla, piti kierros jättää kesken kelluvien pitkosten takia. Tällä kertaa olimme liikkeellä reilua kuukautta myöhemmin ja Pyhäselän pinta oli useita kymmeniä senttejä alempana. Luontopolun olisi voinut hyvin kiertää vaikka lenkkarit jalassa.

Kuten viimeksikin, jätimme auton luontopolun parkkipaikalle (kartta). Sinne on hyvät opasteet Noljakankaarelta ja niitä seuraamalla löytää perille helposti.

Runsaan lahopuuston ansiosta luonnonsuojelualue on kolopesijöiden suosiossa. Alueella voikin bongata käpytikkojen lisäksi valkoselkätikkoja ja pikkutikkoja. Tällä kertaa lapsilla oli sen verran ääntä ja asiaa etten jäänyt kuuntelemaan kuuluisiko jostain puusta naputusta.

Vaikka suistoalue on alavaa ja keväällä vesi nousee pitkälle sisämaahan, oli nyt keskikesällä maasto jo kuivaa.
 

Noljakan lintuasemalla on rengastettu vuodesta 1984 lähtien kymmeniä tuhansia lintuja. Vuosittain lintuja rengastetaan n. 4000. Harvinaisimmat rengastetut linnut ovat olleet rantakurvi, sitruunavästäräkki, sinipyrstö, kirjokerttu, kenttäkerttunen, hippiäis- ja taigauunilintu sekä viitatiainen.

Alueella laiduntaa 20kpl luomu hereford emolehmää vasikoineen sekä yksi siitossonni. Laiduntamisella pyritään pitämään rantakosteikkoja monimuotoisena ja samalla vähennetään niiden umpeenkasvamista.

Pääskyt, nuo ilmojen akrobaatit, kieppuivat ilmassa pyydystäen hyönteisiä nokkiinsa. Vikkeläliikkeisistä linnuista on vaikea saada kunnollista kuvaa. Niinpä luovutin tällä kertaa ja jatkoin lasten vaatimuksesta matkaa kohti lintutornia.

Kuka tietää mikä tämä kukka on? En tunnistanut enkä myöskään löytänyt netistä sitä.

Mukava että lapsia kiinnostaa kiikaroida lintuja ja kysellä mikä on mikäkin laji. Välillä tuli jopa kiistaa kenen vuoro on kiikaroida milloinkin. Lopulta vuorot jaettiin niin että kahden lintuhavainnon jälkeen kiikarit kiersivät seuraavalle ja sitten taas eteenpäin.

Tästä eteenpäin emme viimeksi päässeet. Nyt kuivan näköinen mutta liejuinen suistoalue oli vuosi sitten useita kymmeniä senttejä veden alla. Jokaisella askeleella kelluvat pitkokset upposivat 30cm jalan alla. Tällä kertaa ongelmaa ei ollut ja pääsimme suunnitelman mukaan kävelemään kierrosta eteenpäin.

Tiira (Sterna hirundo) lekutteli rantalampareiden yläpuolella pikkukaloja tiiraillen. Sitten se syöksyi ja nappasi sintin nokkaan ja lehahti taivaalle.

Mutta kuinkas kävikään... Kala tipahti nokasta ja tiira syöksähti perään. En ehtinyt näkemään saiko se kalan ilmasta kiinni vai joutuiko pyydystämään uuden. Tekevälle sattuu...

Sitten paikalle liiteli ruskosuohaukka (Circus aeruginosus). Aikansa se liiteli ja lekutteli kosteikon yläpuolella, syöksyi alas ja nousi joku saalis kynsissään.

Kohta ruskosuohaukan poistuttua paikalle ilmastyi nuolihaukka. Tämä "viiksekäs", vikkelä sudenkorentojen saalistaja pysyi pitkään paikallaan suoraan meidän yläpuolella navakan tuulen ansiosta. Sainkin rauhassa ottaa siitä joitain kelvollisia kuvia.

Kuten jo aiemmin tuli todettua, keväisin tulvavesi liikuttelee pitkoksia. Aina ne eivät asetu aivan samaan kohtaan ja kulkijat nostelevatkin lankkuja pitkosten päälle helpottamaan liikkumista. Paikoin tiheän järviruokokasvuston seassa on syytä olla tarkkana ettei astu harhaan. Liejuun saattaa upottaa kenkänsä syvälle.

Kesällä nämä aukeat ovat märkiä niittyjä keskellä metsää, keväällä matalia lampia missä erilaiset kahlaajat viihtyvät.

Lapsilla on tapana etsiä aina niitä vaikeampia reittejä kuljettavaksi. Vaikka vieressä kulkee polku, pitää ojan yli mennä silti kaatunutta puuta pitkin. Joskus se onnistuu paremmin ja joskus vähän huonommin. Tällä kertaa varovaisella askelluksella pääsi ojan yli kuivin jaloin.

Vähitellen syvemmälle sisämaahan tullessa maasto kohoaa ja kuivuu. Mustikanvarvut ja männyt alkavat menestyä täällä eikä pitkoksia enää tarvita jalkojen alle.

Lapset katselevat maisemaa puoli metriä alempaa ja huomasivat polulla tämän pienen sammakon. Kuvan ottamisen jälkeen se pääsi jatkamaan matkaansa kohti lammikkoa.

Hieman ennen parkkipaikalle tuloa polku levenee jo pieneksi metsätieksi ja siinä voi kävellä jo monta rinnakkain. Tätä tietä pitkin kuljetetaan luonnonsuojelualueelle tuotavat naudat laitumelle.

Vaikka ennen lähtöä ja juuri takaisin autolle päästyämme tihkutti vähän vettä, saimme kiertää 2,5km pituisen lenkin rauhassa kastumatta. Sopivasti suuremmat sadealueet menivät meidän itä- ja länsipuolelta ohi. Itikoitakaan ei ollut riesaksi asti ja parin tunnin kävelyn aikana tuli mukavasti erilaisia lintuhavaintoja. Kantarelleja näyttää tulevan mukavasti kunhan ne ehtivät kasvaa hieman suuremmiksi.