Metson soitimen kuvaaminen on aika helppoa. Laitetaan koju metsään ja mennään sinne odottelemaan että linnut tulevat kuvattavaksi. Vai onkohan se sittenkään ihan noin? Puraisen tässä jutussa omia kokemuksiani metsolasta 2019.
Niin, ensinnäkin sen soitimen löytäminen vaatii joko hyvää tuuria, paljon hiihdettyjä kilometrejä pitkin lumisia metsiä jälkiä etsien tai sitten jonkun joka kertoo oman salaisen paikkansa. Itse löysin oman kuvauspaikkani kaikkia näitä edellä mainittuja hyödyntäen. Kuulin että tietyllä alueella on ollut joskus soidin. Alue oli todella laaja, yli 7km2, joten aloin perkaamaan sitä hiihtämällä ristiin rastiin. Parin kevään hiihtämisen jälkeen löysin paikan. Voi olla että paikka on sama mitä tarkoitettiin, voi olla että ei.
Sitten tullaan siihen kojun laittamiseen. Ei ole yhdentekevää mihin kojun laittaa vaikka käytössä olisi hyväkin teleobjektiivi. Jos kyseessä ei ole harva talousmetsä, usein pienetkin risukot, kuusentaimet, yms estävät tehokkaasti kuvaamisen muutamaa kymmentä metriä kauemmaksi. Tavoitteena olisi saada koju mahdollisimman lähelle soitimen keskusta siten että kuvaaminen on mahdollista useaan suuntaan. Silti ensimmäinen paikka tuskin on se paras ja kojua pitää varautua siirtämään soitimen liikkeiden mukaan.
Tein kevättalvella tiedustelua soitimen sijainnista hiihtelemällä alueella ja tutkimalla jälkiä. Kun olin löytänyt mielestäni paikan missä jälkiä oli eniten, päätin laittaa kojun siihen.
Sitten alkoi se jännittäminen ja valvominen kojussa. Tulevatko linnut kojun eteen vai ujostelevatko ne metsään ilmestynyttä pressuhökötystä? Viskelin katolle naamioverkon ja vähän risuja hajoittamaan säännöllistä muotoa. En tiedä välittävätkö linnut niistä mutta ei se kovin suurta vaivaa aiheuta naamioida kojua hieman.
Ensimmäisenä iltana menin kojuun nukkumaan kymmenen aikaan illalla. Tunnelma oli jännittynyt eikä uni meinannut tulla. Viestittelin makuupussissa maaten kaverini kanssa, joka oli omassa kojussaan samoissa puuhissa. Yllä oleva whatsapp-keskustelu kuvaa hyvin odottavaa tunnelmaa.
Aamulla juuri tarkalleen 3.10 ensimmäinen metsokukko aloitti soimisen puussa. N. 3.55 se laskeutui puusta juuri kojun eteen. Tuohon aikaan ulkona on vielä melkoisen pimeää ja otinkin vain muutaman kuvan. Aukko täysin auki eli f/2.8, herkkyys eli ISO25600 ja siltikin suljinaika jäi melko pitkäksi. Ensimmäiset metsokuvat tälle keväälle oli otettu. Totta puhuen myös elämäni ensimmäiset kojusta otetut metsokuvat. Tähän mennessä olin ottanut soivista metsoista kuvia lähinnä sattumalta silloin kun sellaisia oli sattunut kohdalle.
Vähitellen aurinko nousi ja alkoi antaa valoa. Metsokukko kierteli epäluuloisena kojua eikä tullut näkyville. Maltoin olla täyttämättä muistikorttia "melko hyvillä" kuvilla ja keskityin vain katselemaan lintua.
Seuraavat kaksi aamua jatkuivat kuurupiiloa leikkien. Joitain kelvollisia kuvia silti sain otettua. Kahden aamun perustella päätin siirtää kojua 30m toiseen paikkaan missä näin lintujen liikkuvan enemmän. Kallioisesta ja suurten korkeuserojen maastosta johtuen paikan valinta aiheutti hieman päänvaivaa. Totesin kuitenkin että ei se ainakaan huonompaan kohtaan voi mennä.
Kolmantena aamuna taivas vaaleni pilvisenä. Heräsin säpsähtäen siihen että metsokukko rysähti kojun katolle. Hetken sydän hakkasi rinnassa mutta samalla hykertelin mielessäni kun kukko hyppäsi siitä maahan muutaman metrin päähän kojusta. Kojun siirto oli siis onnistunut täydellisesti!
Aamu oli muuten melko laimea ja kukot tuntuivat olevan kovinkin laiskoja soimaan. Nuoret kukot kiertelivät pyrstöt alhaalla maata pitkin siellä täällä, vanhat kukot soivat kuka missäkin mutta kahden edellisen aurinkoisen aamun into puuttui. Koppelot eli naarasmetsot kiertelivät pitkin soidinta lehahdellen puusta puuhun. Lähimmillään ne juoksivat kojun seinän vierestä niin läheltä että kädellä olisi ylettänyt ottaa jalasta kiinni.
Neljäs aamu! Se jää muistoihin ikuisiksi ajoiksi. Taivas vaaleni täysin pilvettömänä ja kukot aloittivat soimisen hieman kolmen jälkeen. Jo puolen neljän aikaan ne olivat maassa ja edellisen aamun suuri kukko hypähteli ja soi innokkaasti aivan kojun vieressä. Tunnelma oli kihelmöivän jännittävä.
Koska valoa oli vähän kuvaamiseen, päätin tallentaa videolle aamun äänimaailmaa. Se on jotain käsittämättömän huumaavaa. Kun samaan aikaan soi useita metsoja, teeriä, mustarastaita, tiaisia, kurkia ja lukemattomia muita lintuja, on kokemus jotain sellaista mitä ei voi sanoin kuvailla. Se pitää kokea. Harvaa tosin kiinnostaa herätä kolmen aikaan yöllä kokeakseen tämän ihanuuden.
Hyppyjen kuvaaminen on mukavan haastavaa hommaa. Ensin pitää huolehtia että suljinaika on riittävän lyhyt nopean liikkeen pysäyttämiseen. Näissä kuvissa se oli 1/1000s eli sekunnin tuhannesosa. Haluttuun lopputulokseen päästään siten, että aukko on riittävän suuri eli objektiivin f-arvo mahdollisimman pieni. Vähän valon aamuhetkissä se on yleensä suurimmillaan, jolloin kameran kennolle pääse lyhyessä ajassa maksimimäärä valoa. Herkkyyttää eli ISOa rullataan tarvittavan korkeaksi. Näissä kuvissa herkkyys oli 1600.
Kun kameran säädöt on saatu sopiviksi pitää odottaa metson hyppyä, saada tarkennus sattumaan kohdalleen ja "ampua" kameralla sarjatulta. Kahdessa viimeisessä korostuvat objektiivin ja kameran ominaisuudet. Nopea tarkennus ja nopea kuvanopeus ovat ratkaisevia.
Puolen kuuden aikaan metsokukko soi aivan kojun lähellä ja keräili koppeloita haaremiinsa. Kaikki merkit viittasivat siihen, että parittelu saattaisi tapahtua minä hetkenä hyvänsä. Se jäi kuitenkin harmittavasti näkemättä. Ilmeisesti kukko "polkaisi" koppelot jossain kojun takana näkymättömissä.
Viides ja viimeinen aamu vaaleni hiljaisena. Yksittäinen kukko soi puussa, muut kiertelivät maassa mutta eivät olleet kovinkaan aktiivisia. Vain yksi koppelo tarkkaili tilannetta puussa laskeutumatta kertaakaan maahan. Päättelin tästä, että edellisen aamun kiihkeät tapahtumat olivat päättyneet siihen miksi kaikki linnut olivat tulleet paikalle. Koppelot saivat haluamansa ja lähtivät munimaan uusia pieniä metsoja jonnekin pensaikoiden kätköihin. Oli siis aika pakata kamerat reppuun, purkaa koju ja lähteä monta kokemusta rikkaampana jatkamaan arkea kotiin.
Kokemattomana soitimen kuvaajana en laittanut kevään tavoitetta kovinkaan korkealle. Täytyy sanoa että kaikki odotukset täyttyivät moninkertaisesti. Sain kuvia, ja mielestäni vielä erittäin hyviä kuvia. Sain joitain videonpätkiä vaikka ne eivät olleet päätavoitteeni. Ennen kaikkea sain viettää tämä lyhyen ja kiihkeän ajan yksin luonnon keskellä. Viisi valvottua aamuyötä ja huonosti nukutut yöt ovat pieni hinta tästä luontokuvauksen ehkä vaikeimmasta lajista. Paljon voi ennakkoon valmistella mutta silti onnistuneiden kuvien saamiseen tarvitaan hyvä valo ja rutkasti onnea. Lintuja kun ei voi houkutella, ohjailla eikä määrätä missä niiden pitää olla. On vain luotettava hyvään tuuriin ja nieltävä pettymys jos jonain vuonna ei onnistu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti