lauantai 11. marraskuuta 2017

Suuri ja halpa lintulauta


Hetken mielijohteesta tein eräänä iltana yhden lintulaudan lisää. Ajatuksena oli tehdä lintulaudasta niin suuri ettei sitä tarvitse olla joka päivä täyttämässä. Parin minuutin suunnittelun jälkeen hain varaston hyllystä sankon ja kaksi kantta. Niistä tein lintulaudan tai ehkä paremmin ruokinta-automaatin.

Aluksi mittasin ympärysmitan ja jaoin sen sopivasti tasan. Näin sain siemenille seitsemän reikää. Ensin tein merkkien kohtaan 7mm terällä reiät.


Seuraavaksi suurensin reiät 25mm reikäporalla ja siistin reikien reunat mattoveitsellä.


Lopuksi ruuvasin kannen sankon pohjaan muutamalla pienellä ruuvilla. Jälkikäteen huomasin, että sankon pohjassa olevan kannen reunoihin kannattaa porata muutama 8mm reikä, joista mahdollinen sadevesi pääsee valumaan pois. Muuten vesi tulvii sankon sisään ja jäätyy. Samalla se jäädyttää myös siemenet.


Sankon täytin siemenillä ja ripustin puuhun. Sankon kahvaan porasin reiän ja pujoti narun siitä läpi. Näin naru ei pääse luistamaan eikä sanko kaatumaan vaikka orava kiipeäisi siihen syömään.

Kustannuksia rakennelmalle tuli varmaan euron verran ja aikaa meni ehkä viisitoista minuuttia. Eihän se mikään kaunis pihan koriste ole mutta kukapa siitä metsässä välittää?



8 kommenttia:

  1. Kiitos hyvästä vinkistä.
    Kyllä pitää tehdä meidän metsämökille tuollainen tai parikin kappaletta...
    Ei tarvitse ihan heti olla täyttämässä :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Tuohon mahtuu kyllä niin paljon siemeniä, että riittää pitemmäksi aikaa vaikka olisi enemmänkin syöjiä.

      Poista
  2. Toimisikohan tämä idea kauranjyvillä? Muille tarjottaville ruuilleni on montakin erilaista automaattia,mutta nyt näyttäisivät keltasirkut saapuneet ja kaurajyville pitäis löytyä idea.

    VastaaPoista
  3. Olen käyttänyt kauranjyviä ja auringonkukansiemeniä ja hyvin toimii molemmilla. Meillä kaura kelpaa huonommin niin en ole sitä enää juuri laittanut tarjolle.

    VastaaPoista
  4. Kuinka usein pitää täyttää? Mökille ajattelin tuota jossa käymme noin 2-3 viikon välein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riippuu varmaan aika paljon minkälainen kuhina lintulaudalla käy. Tuohon menee useampi kilo kerralla siemeniä. Uskoisin kyllä sen riittävän tuon ajan jos ei aivan kauhea määrä ole kerralla lintuja syömässä. Voihan siihen viereen lisäksi laittaa vaikka talia jos siemenet loppuvat kesken.

      Poista
  5. Mainio viritys! Toimii varmaan parhaiten juuri kuorimattomilla auringonkukansiemenillä. Kuoritut kärsivät sään vaihteluista, nimittäin, jollei ole riittävän leveää kattoa, niin sateisina aikoina saattavat ryynit homehtua klönteiksi ja pakkanen taas jäädyttää kastuneet. Nyt vielä keksi meille halpa ja helppotekoinen sadesuoja tälle ruokintaämpärille!

    VastaaPoista
  6. Joo pitää nykytalvina olla kuorellisia ja teräsnarulla 4m. Muuten tulee peurat. Oravat syöneet narun poikki parikertaa... Fasaanit änkee kyllä putoaville. Mutta mikäs niille voit, muuta kuin hauleja. 50 fasaania myllää kyllä alustan ja paskoo... Ai piti riittävyydestä kertoa. kuorittua menee noin 1,5ämpäriä viikossa. Riippuu paikasta. Eli olen tehnyt kaksi 45L astiaa. Sinisiä muovi tynnyreitä. Niitä pieniä.

    VastaaPoista