sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Kolmen ruokalajin itsenäisyyspäivälounas


Juhlapäivänä pitää syödä hyvin ja itsenäisyyspäivänä mieluusti ruoan pitää olla suomalaista. Tänä vuonna tein alkuruoaksi kanttarellikeittoa. Pääruokana oli hirven paahtopaistia, valkosipulikermaperunoita, kokonaisena paistettuja sipuleita, keitettyjä porkkanan ja nauriin paloja, kaali-omena-puolukkaraastetta ja jälkiruoaksi kotitekoista puolukka-kinuskijäätelöä. Vaimoni auttoi raasteen ja kinuskin tekemisessä, että saimme ruoan ajoissa nälkäisille lapsille.
Raaka-aineet olivat mausteita lukuunottamatta 100% suomalaisia. Näin tuli kannatettua myös kotimaisia maanviljelijöitä.



Kanttarellikeitto:

1. Turvota kuivattuja sieniä väljässä vedessä tunti.
2. Keitä sieniä runsas puoli tuntia ja lisää sekaan yksi hienonnettu sipuli.
3. Suurusta keitto vehnäjauhoilla ja anna kiehua 10min miedolla lämmöllä.
4. Kaada keittoon hieman kermaa ja lisää suola. 


 

Hirven paahtopaisti:

1. Hiero suola ja mausteet paistin pintaan huolella. Voit myös marinoida lihan pussissa yön yli, jolloin mausteet imeytyvät paremmin lihaan.
2. Ruskista lihan pinta pannulla voissa
3. Paista lihaa uunissa 100'C lämmössä kunnes lihan sisälämpötila on paistolämpömittarin mukaan 55-60'C.
4. Kääri liha folioon ja jätä pöydälle vetäytymään vähintään tunniksi. Jos paisti on suurempi, kaksi tuntiakaan ei ole liikaa. Pääasia on, että leikatessa nesteet pysyvät lihan sisällä.
5. Leikkaa liha vasta juuri ennen tarjoilua erittäin terävällä veitsellä puolen sentin paksuisiksi viipaleiksi. Värin tulee olla kauttaaltaan kauniin punaista. Tällöin liha on mehukasta ja herkullista.

Valkosipulikermaperunat:

1. Viipaloi perunat vuokaan. Parhaiten toimivat jauhoiset lajikkeet. Itse käytin paikallisen viljelijän Asterix-lajiketta.
2. Purista valkosipuli kerman joukkoon ja lisää suola. Kaada kerma perunoihin ja lisää tarvittaessa hieman maitoa.
3. Paista uunissa 175'C lämmössä kypsäksi.



Kotitekoinen puolukka-kinuskijäätelö:

1. Vatkaa 3 munaa ja 6rkl sokeria vaahdoksi.
2. Vatkaa 3dl kermaa vaahdoksi.
3. Sekoita vaahdot keskenään.
4. Lisää joukkoon tehosekoittimella murskattuja jäisiä puolukoita.
5. Kelmuta kakkuvuoka tuorekelmulla ja kaada vaahto vuokaan.
6. Anna jäätyä yön yli. Jäätelö irtoaa helposti kun vuokaa kastelee ulkopuolelta kuumalla vedeltä.
7. Tee kinuski. Tarvitset 1dl kermaa ja 1dl fariinisokeria. Ohjeet löydät esimerkiksi täältä.
8. Anna kinuskin jäähtyä hetki ja kaada varovasti jäätelön päälle. Voit koristella jäätelön esim. jäisillä puolukoilla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti