Blogeja lukiessa usein mietin minkälaisia ihmisiä juttujen taakse "kätkeytyy". Osa on lyhyesti kertonut itsestään blogissa näkyvään ikkunaan, osa ei. Jotkut minut jo tuntevat mutta ajattelin lyhyesti kertoa kuka olen ja mitä puuhaan.
Nimeni on Asko Ristolainen ja olen 35-vuotias. Olen syntynyt Lieksassa, joka on pieni kaupunki kauniin pohjois-karjalaisen luonnon keskellä. Peruskoulun jälkeen lähdin opiskelemaan muualle. Tieni kulkeutui Tampereelle, josta muutimme vaimoni kanssa Joensuuhun 2001. Itselleni Itä-Suomi on rakasta kotiseutua mutta vaimoni on paljasjalkainen hämäläinen. Hän on kotiutunut hyvin tänne ja on jo tottunut puheliaisiin karjalaisiin.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tampere. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tampere. Näytä kaikki tekstit
perjantai 23. syyskuuta 2016
tiistai 5. tammikuuta 2016
Pärrinkosken jääveistokset
Olimme uudenvuoden vietossa Tampereella ja mietin sopivia kuvauskohteita ennen kotoa lähtöä. Ensimmäisenä tuli mieleen Pärrinkoski (kartta), jossa voisi olla pakkasen ansiosta komeita jäämuodostelmia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)