Aurinkoa, vesisadetta ja lumimyrskyä Käsivarressa 26.4.-3.5.26

 Kaupallinen yhteistyö Food Force

"Onko siellä enää vappuna lunta?", kysyi tyttäreni huolissaan kun eteläisemmästä Suomesta lumet hävisivät jo maaliskuun-huhtikuun vaihteessa tavallista aiemmin. Vakuutin, että kyllä sitä on vielä kesäkuussakin mutta hanki saattaa mennä pehmäksi jos on kovin lämmintä. Näin oli käynyt ennen reissua ja Pitsusjärvelläkin oli mitattu +6 asteen lämpötiloja. Ennen reissua sää kuitenkin viileni ja kantohanki tuli takaisin. Hyvä meille niin!

 

Su 26.4.26 Joensuu-Oulu-Kilpisjärvi-Sadgejavri

Tavoilleni uskollisena otin muutaman tunnin yöunet, heräsin kahden jälkeen ja ennen kolmea olin jo autossa matkalla kohti pohjoista. Aamulla otin tyttäreni Oulusta kyytiin ja matka jatkui. Kalliin polttoaineen hinnan takia kävimme Ruotsin puolella Haaparannalla tankilla. Siellä diesel maksoi yli 30 senttiä vähemmän kuin Suomessa. Tankki korkkia myöten täyteen tankattuna oli hyvä kääntää auton keula jälleen kohti Kilpisjärveä.

Perillä olimme vaille neljä ja tavaroiden pakkaamisen jälkeen suuntasimme tunturiin. Tuttu yöpaikka Norjan puolella Sadgejavren kaakkoiskulmalla odotti. Tiesin siellä olevan sulan puronsuun, joten vettä ei tarvitse sulatella eikä kairailla reikiä. Päivälle tuli pituutta aika reippaanlaisesti. Ensin autossa 980km, sitten 10,5km hiihtäen. Perillä yöpaikassa olimme kahdeksan aikaan. Onneksi Aino oli valmistellut meille pitaleivät ja kebabit tsatsiki-kastikkeella valmiiksi ja riitti kun lämmitettiin ne. Täydellä vatsalla kellahdettiin nukkumaan navakan tuulen paukuttaessa telttaa.

Ma 27.4. Sadgejarvi-Lossujärvi 17,8km, vertikaalinousua 665m  

Olin etukäteen sanonut, että tästä päivästä tulee aika pitkä ja hikinen. Kovan tuulen takia jälkimmäinen ei tainnut ihan toteutua mutta reipasta tekemisen meininkiä oli kuitenkin luvassa. 

Olin kulkenut tämän Norjan puolen "reitin" Lossujärvelle kerran aiemmin täydessä white outissa näkemättä juuri muuta kuin omat suksen kärjet ja gps:n pallukan liikkuvan kartalla oman tyhjyydessä hiihtämisen tahtiin. Nyt toiveissa oli vähän kirkkaampaa keliä. Olin kuullut, että kaksi kertaa liki 1000m korkeuteen nousevista tuntureiden satuloista on hienot maisemat. Niitä odotellessa nousimme ja nousimme ja samalla seurasimme yli pyyhkiviä lumikuuroja.

Ruokatauon paikaksi löytyi jokiuomasta hieman suojaisempi rinne. Pistimme ahkiot parkkiin ja ruoat valmistumaan. Tällä reissulla meidät ruokki kaupallisessa yhteistyössä virolainen retkiruokayritys Food Force. Mukaan lähti monenlaisia pastaruokia, riisiruokia, nuudeliruokia ja välipaloja. Reissun perusteeella ruoat olivat hyviä ja riittävän täyttäviä. Sovimme myös yrityksen kanssa palautteesta, jonka mukaan he voivat kehittää tuotteita entistä paremmiksi. 

 

 

Päätimme pyrkiä edetä kahden tunturisatulan välin mahdollisimman taloudellisesti korkeuskäyrää pitkin. Aluksi reitti toimi hyvin ja matka eteni sujuvasti. Yhdessä kohdassa tulimme kulman takaa ja edessä oli kohtuullisen jyrkkä sivurinne. Alapuolella oli kivikko ja sen jälkeen muutaman metrin pudotus. Kääntyminen ja paluu ei ollut vaihtoehto, joten jatkoimme eteenpäin. Lopulta minun ahkio pyörähti ympäri ensin kerran, sitten toisen ja lopulta kolmannen. Ainon ahkio on leveämpi ja se pysyi hyvin pystyssä. Lopulta talutettiin kahdestaan ahkiot jyrkimmän 20m pätkän ohi. Erilaisella lumella olisi pitänyt miettiä lumivyöryn riskiäkin mutta nyt alla oli korkeintaan 40-50cm jäistä korppua. Ohi päästiin mutta ei se jälkeenpäin ollut kuitenkaan paras reitti.

 

 

Välillä lännen puolella kulkevat lumipyryt vähän kirkastuivat ja niiden sisältä paljastui jylhiä vuoria tai tuntureita. Näitä ei edellisellä kerralla näkynyt.

 

 

Vähitellen liki 700m nousun jälkeen alkoi rinne kääntymään alaspäin ja lasku Lossujärvelle alkoi. Kuvassa voi nähdä tuulen ja pöllyävän lumen. Kylmä yhdistelmä vaikka sää on aurinkoinen.

 

 

Viimeinen pitkä lasku poroaidalta Suomen puolella Lossujärven jäälle. Olipa se mukavaa!

Ilta meni kämpän lämmitykseen ja hirviburgereiden kokkaamiseen. 

 

Ti 28.4. Lossujärvi-Pitsusjärvi 14,7km, vert 193m

 

Aloitimme aamun pilkkimisellä. Varovaista oli syönti ja useamman kerran kala kävi vähän nyppimässä toukkia tarttumatta kuitenkaan kiinni. Lopulta yksi pieni taimen nappasi kiinni, kävi kuvattavana ja pääsi takaisin kasvamaan.

 

 

 

Lounaan jälkeen lähdimme hiihtämään Urtaslaaksoa alaspäin kohti Riimmajärveä. Sää vaihteli kirkkaasta auringonpaisteesta sakeaan lumipyryyn ja takaisin muutamassa minuutissa. Hieno ilma kerrassaan!

 

 

Kun kerran kulmilla oltiin niin pitihän se ohi kulkiessa käydä Urtashotellilla kahvilla. Aikamoinen pytinki tämä onkin!

 

 

Riimmajärveltä otimme suunnan loivasti rinnettä ylös. Loivalla nousukulmalla oli tarkoitus päästä ylös harjanteen päähän ja siitä kääntyä kohti Lossua. Edellisellä reissulla vastassa oli sula rakkakivikko ja sen takia jouduin nousemaan suhteellisen jyrkästi suoraan rinnettä ylös. Nyt tätä yhtä pälveä lukuunottamatta pääsimme hiihtämällä sinne minne oli tarkoitus. Lyhyellä 10m ahkioiden kantamisella selvittiin tällä kertaa.

 

 

Illalla kiipesimme Pitsusjärven tuvan yläpuoliselle rinteelle jossa tiesin löytyvän tekstiviestin verran puhelinverkkoa. Paikka on tuvan yläpuolella ensimmäisellä isommalla tasanteella oleva parin neliön kokoinen laakea kivi. Saimme lähetettyä kotiin terveiset missään mennään.

 

Ke 29.4. Pitsusjärvi-Toskaljärvi-Porojärvi 18,1km, vert 186m 

Keskiviikolle oltiin suunniteltu käyntiä Haltilla mikäli sää sen sallii. Sää oli aamulla tyyni ja aurinkoinen mutta jo puolen päivän aikaan oli ennusteessa lumisadetta. Olisimme siis hyvin ehtineet jos olisimme lähtenee aikaisin aamulla. Emme kuitenkaan lähteneet. Kaksi päivää jatkunut lentsu ja kahtena edellisenä päivänä tuskallisen kipeäksi ärtynyt polvi olivat riittävä syy jättää 24km ylimääräinen lenkki väliin. Halusin omin jaloin erämaasta pois.

Päätimme hyödyntää tyynen ja aurinkoisen pakkasaamun pilkkien. Tuttu paikka Pitsuksen autiotuvan lähellä ei pettänyt tälläkään kertaa. Saalis ei ollut valtava mutta yksi reilu 20cm rautu tuli syötäväksi. Samaan aikaan samassa paikassa olleet kaksi naista ja kaksi lasta saivat kaksi rautua.

Lähdimme nousemaan kohti Toskaljärven kanjonia. Olin ennenkin suunnitellut sitä kautta Porojärvelle menoa mutta viimeksi kanjoniin oli tullut vaarallisia lumilippoja joista paikallinen poromies varoitti. Silloin tein reittisuunnitelmaan muutoksen ja menin eri kautta. Tällä kertaa keli oli sopivampi.

 Merihanhia (Anser anser)

 

 

Ennen kanjoniin ehtimistä sää muuttui pilviseksi ja alkoi sataa vähän lunta. Samalla hävisi lumesta kaikki kontrasti. Oli todella vaikeaa hahmottaa rinteen jyrkkyyttä edellä laskiessa. Kerran laskin kanjonin pohjalla lumilipasta alas. Pysyin onneksi pystyssä ja kaarsin kanjonin seinälle saadakseni vauhdin pois. Takana tulevalla Ainolla oli näkyvissä minun ahkion jälki, joka helpotti hahmottamista huomattavasti. Jyrkimmät pätkät kävelimme sukset ahkion päällä. Kapeassa kanjonissa ei ole juuri tilaa laskea siksakkia.

 

 Kiiruna (Lagopus muta)

 

 

Toskaljärveltä oli mukavan vauhdikas lasku Jogasjärvelle. Reilun 2km matkalla korkeuseroa on liki 120m. Viimeiset Kilometrit Porojärven autiotuvalle menivät nopeasti. Lämpenevä sää alkoi tuntua ja lumisade muuttui räntäsateeksi. Olimme sopineet, että nukumme tuvassa jos siellä ei ole ketään. Eikä ollut.

 

 

To 30.4. Porojärvi 

 

Vappuaatto ja välipäivä Porojärven autiotuvalla. Söimme hyvin, luimme kirjaa ja lepäsimme. Vähitellen alkoi tuntua, että lentsu alkaa väistyä. Yskä helpotti ja räkää tuli nenästä minkä ehti niistää. 

 

Näkymä tuvan ikkunasta. Viiden tähden maisemaravintola. Tässä maisemassa nautittiin hirvipaistia, perunamuusia ja puolukoita. Jälkiruoaksi mutakakkua kermavaahdolla.

 

 

+10 asteeseen kohonnut lämpötila pisti tekemään viimeisille tuoreille ruoille jääkaapin lumipenkkaan. Eteen laitettiin vielä paksu lumilevy, jonka takana laatikoiden sisälämpötila pysyi +3 asteessa. 

 

Päivän aikana alkoi näyttää siltä, että hankikanto tulee häviämään ainakin koivikoissa. Teimme varasuunnitelman perjantaille. Tarkoitus oli hiihtää Harroaivin satulan yli Termisjärven suuntaan ja jäädä telttaan jonnekin Kaitsajoen varteen. Siltä varalta, ettei lumi kanna, päätimme hiihtää jäitä pitki Meekolle ja sieltä huoltouraa pitkin Saarijärvelle.

Pe 1.5. Porojärvi-Meekonjärvi 9km 

 

Odottelimme iltapäivään tuttuja päiväkahville. Olimme sopineet tapaavamme Porojärvellä vappuna. Kolme aikaan Somaslompolosta tuli pariskunta, jotka olivat kahlanneet märässä lumessa 1km/h. Teimme nopean päätöksen, että Termiksen suunta voidaan hylätä. Samalla mietimme, että tutut ovat luultavasti samasta syystä jääneet Meekolle, josta heidän oli tarkoitus tulla Porojärvelle. Päätimme lähteä sinne suuntaan katsomaan jos tapaamme jossain.

 

 

Alkumatkasta järvellä suksi upotti jopa kelkan jäljellä. Vähitellen rannan jäädessä taakse ura kuitenkin vähän koveni ja matka eteni mukavasti.

 

 

Kunnes jäältä hävisi lumi kokonaan. Vedessä kahlaaminen ei kiinnostanut ja nousimme Saivaaran rinteelle vanhalle ahkiouralle. En tiedä oliko tämä lopulta kovin viisas valinta. Välillä lumi upotti polvea myöten ja ura nousi ja nousi aina vain ylemmäs. Tässä vaiheessa ei ollut kuitenkaan enää järkeä laskea takaisin alas ja jatkoimme kahlaamista eteenpäin.

 

1,5km ennen Meekon autiotupaa ahkion jälki laski Saivaaran rinteeltä takaisin järven jäälle. Päästiin sitten kuitenkin hiihtämään vedessä. Välillä vettä oli enemmän sitten vähemmän. Molemmilla monot vuotivat sen verran, että sukat kastuivat.

 

 

Yllättävää kyllä, tupa oli tyhjä. Siellä ei ollut sen enempää tuttuja eikä tuntemattomia. Mietimme jo oliko tuttavan reissu peruuntunut kun vieraskirjastakaan en löytänyt merkintää. Porojärveltä perässä tullut pariskunta oli kuitenkin tavannut matkalla tuttavamme. Liekö olleet Jogasjärven autiotuvalla pitämässä taukoa kun hiihdimme ohi? En oikein keksi muuta selitystä missä olisimme voineet hiihtää ristiin.

 

 

Päivän vesisade vaihtui poutaiseen iltaan. Kirkastuva sää alkoi viilentyä ja jo illalla lumi rapisi jalan alla pakkasella. Sovimme herätyksen aamulla klo 5, että ehdimme hiihtää aamupakkasella mahdollisimma kauas.

 

 

La 2.5. Meekonjärvi-Saarijärvi 18,54km, vert 521m 

 

Pakkasen kovettama lumi ratisi suksen alla, välillä aamuyöllä satanut ohut uusi lumi hiljensi äänen. Alkoi yli 5km pitkä nousu Meekonlaaksosta kohti Kuonjarjohkaa. Hitaasti junnasimme rinnettä ylös ja taas ylös. 

 

 Saivaara

 

 

Vähitellen ylämäki taittui ja pääsimme tasaiselle. Onhan ylhäältä tietysti hienot maisemat. 

 

Kuonjarilla kuulimme, että iltapäivälle/illalle on ennusteessa lumimyrsky ja 30m/s tuuli. Nopean lounaan jälkeen jatkoimme matkaa, että ehdimme hiihtää matkan viimeisen 8,5km ennen myrskyä. Tuuli alkoi yltyä matkalla ja Viittakurussa puhalsi jo ihan kunnolla rakeiden kera.

 

Viimeiset kilometrit ja Saarijärven tuvat näkyvät jo. Matkalla päätimme, että nukumme tuvassa jos siellä vain on tilaa. Myrsky teltassa ei ollut houkutteleva vaihtoehto ja muutenkin tuvasta lähteminen viimeisen päivän hiihtoon on paljon nopeampaa. 

 

Saavuimme Saarijärvelle hyvissä ajoin iltapäivällä ja saimme yläpunkasta petipaikat. Pari tuntia myöhemmin alkoi tuulla ihan tosissaan ja myrsky antoi merkkejä saapumisestaan. Alkuillasta tuulen lisäksi alkoi sataa lunta ja tuvan ikkunasta näkyi enää valkoista. Illan mittaan väkeä saapui lisää ja lopulta lattiallakin nukkui porukkaa. Yhtään telttaa ei näkynyt pihalla. Rakennuksen suoja houkutteli muutkin sisälle.

 

 

Su 3.5. Saarijärvi-Kilpisjärvi 10,5km, vert 36m 

Herätys klo 5.30. Nousin aamupalalle. Ruoka ei maistunut. Muutaman lusikallisen jälkeen piti kävellä ripeästi pihalle ja tyhjentaa vatsa lumihankeen. Koko yön vatsassa vääntänyt kipu helpotti kerrasta. Ei oikein tuntunut oksennustaudilta mutta en myöskään tiedä mitä se oli. Oksennuksen jälkeen olo oli normaali ja aamupala maistui kuten yleensä.

 

Myrsky oli tyyntynyt yön aikana ja aamu oli täysin tyyni ja kirkas. Pakkanen nipisteli poskipäitä ja se tiesi hyvää. Edellisen päivän märkä ja pehmä lumihanki oli jälleen terästä ja kesti hiihtää missä vain. Päätimme oikaista Norjan kautta Kilpisjärvelle. Näin säästimme huomattavan paljon nousumetrejä ja matkaakin pari kilometriä.

 

Koskikara (Cinclus cinclus)

 

Matka eteni ilman suurempia kommelluksia. Jossain vaiheessa tuuli yltyi mutta pysyi silti siedettävänä. Viimeisten laskujen jälkeen olimme autolla n. 9.30. Tavarat autoon ja kotimatkalle. 

 

Summa summarum: Kuten Ainolle ennen reissua sanoin, turha katsoa sääennusteita kovin tarkasti. Luultavasti saamme kaikkea mahdollista auringosta lumisateeseen. Näin myös kävi. Saimme myös vesisadetta ja lumimyrskyn.

 

Tämä oli Ainolle ensimmäinen pitkä talvivaellus ja ensimmäinen reissu Käsivarteen. Sain jaettua tärkeitä oppeja teltan pystyttämisestä tuulisessa tunturissa, suunnistamisen haasteita valkoisessa puuttomassa tunturissa missä ei näy vesistöjä. Opettelimme myös hätäraketin käyttöä, GPS-laitteen käyttöä ja muita talvivaelluksella tärkeitä asioita puhumattakaan monista pienemmistä asioista, jotka helpottavat päivän kulkua. Paljon voi toki lukea kirjoista ja netistä mutta joku tapa on yhdelle hyvä, toinen toiselle. Omat tapani olen jo hionut ja niillä menen ellei joku kerro parempaa tapaa. Yksi tämmöinen on laittaa muovipussit jalkoihin monojen sisään. Vaelluksella on helpompi vaihtaa kuivat sukat kuin kuivat monot. Aamulla teltassa on mukava laittaa kuivat monot jalkaan. 

 

 

Ilman pieniä kommelluksia ei selvitty tälläkään reissulla. Jo ennen reissua vaivannut kurkkukipu muuttui lentsuksi vaikka olin toivonut sen menevän ohi. Ensimmäisellä reiällä kairasin pohjaan 1,5m jään läpi ja kaira oli sen jälkeen turhaa painoa kyydissä. Viimeisen aamun oksennus ei aiheuttanut kotimatkalla sen kummempaa. Kaiken kaikkiaan meillä oli kuitenkin hieno reissu. Maisemat eivät jätä tuolla ketään kylmäksi vaikka sää olikin hetkittäin kylmä ja tuulinen. Nousut ovat joka kerran yhtä pitkiä ja jyrkkiä. Se tuppaa aina unohtumaan reissujen välissä. 

 

Matkaa tuli 99,2km ja nousumetrejä himpun yli 2000m. Ne ovat vain numeroita mutta tykkään kun asioita voi mitata konkreettisesti. 

 

Seuraavaa reissua suunnittelemaan!