lauantai 2. helmikuuta 2019

Koli – tykkyluminen satumaa


Maisema on paksun usvan peitossa kiivetessämme kohti Kolin huippua. Aurinko juuri noussut ja koko maisemaa kylpee keltaisessa valossa. Usvan läpi kuultava sininen taivas ja kirpeä -22' asteen pakkanen lupailee kuitenkin kaunista päivää.  Ympärillä suuret tykkylumiset puut seisovat vaiteliaina kuin jättiläiset.


Minulla ja vaimollani oli perjantaina vapaapäivä ja mietimme minne lähtisimme ulkoilemaan. Sääennuste näytti kirpeää pakkasta ja kirkasta taivasta, joten ehdotin Kolia. Ehdotus sopi ja tyttären päiväkotiin viemisen jälkeen käänsimme auton keulan Joensuusta kohti pohjoista.
Huippujen ympäri kulkee n. 1,5km pituinen merkitty lumikenkäreitti. Päätimme kierrellä sitä pitkin ja poiketa valokuvauksen ehdoilla hienoiksi tiedettyihin paikkoihin. Tosin lumikenkäreitti kulkee pääosin nimenomaan maisemallisesti hienoimpien paikkojen kautta toisin kuin kesäreitit.


Aluksi kävelimme Ukko-Kolin huipulle ja otimme muutamia kuvia. Paikka on ns. "kulunut" eli olemme olleet siellä lukemattomia kertoja, joten aika nopeasti jatkoimme eteenpäin.


Kevyt tuulenvire liikutti sumua ja alhaalta paistava aurinko saikin yhdessä sen kanssa aikaan upeita valoilmiöitä. Valitettavasti kameralla ei saanut koko kauneutta esille yhtä hienosti miltä se näytti luonnossa.


Tykkylumista maisemaa Paha-Kolilta pohjoiseeen.


Ah, tuo keltainen pallo paistaa päivä päivältä korkeammalta! Vaikka elämme vasta helmikuun alkua, alkaa silti ilmassa olla vähitellen lupaus keväästä.


Miljoonat jääkiteet kimaltelivat ilmassa kuin timantit. Jälleen kerran kameran tekniset rajoitteet tulivat vastaan ja paras kimallus jäi vain muistoksi.


Korppi sumussa


Talven taikamaa


Älkää menkö kovin lähelle reunaa! Lunta on kallion päällä paksusti ja se saattaa lähteä yllättäen liikkeelle.


Hoplaa!


2 kommenttia:

  1. Näyttää mukavilta lumikenkäilymaisemilta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne onkin. Jokainen voi valita lenkin pituuden oman kunnon ja halun mukaan.

      Poista