torstai 10. tammikuuta 2019

Rasvaa ja siemeniä linnuille


Talven aikana facebookissa Suomen linnut-ryhmässä on ollut erilaisia versioita lintujen rasvatankojen tekoon. Osa on tehnyt ne kakkuvuoassa, jne. Minä ajattelin kokeilla maitotölkkiä.

Aloitin pistämällä pohjaan parsinneulalla reiän ja pujottamalla siitä narun. Tavallinen ohut muovinaru kelpaa mutta toki muoviton vaihtoehto on aina parempi.


Seuraava vaihe oli sulattaa kattilassa 500g kokosrasvaa ja kaataa sulaan rasvaan litra siemeniä. Tein kaksi erilaista tankoa, joista toisessa on puolet kauraa ja puolet auringonkukansiemeniä. Toisessa on vain auringonkukansiemeniä.


Kun siemenet ja rasva on hyvin sekaisin, ne kaadetaan maitotölkkiin. Tässä vaiheessa on hyvä katsoa, että naru on melko keskellä. Toisessa tekeleessäni se oli, toisessa se jäi hieman reunaan. Muuten sillä ei ole väliä mutta ruokatanko jää ikävästi roikkumaan kallelleen.


Kun rasva on kovettunut ulkona viileässä, revitään tai leikataan ylimääräinen pahvi pois ja tölkistä jätetään vain pohja. Yllättäen siemenet nousivat pintaan siten että pohjalla ensimmäinen 5cm on vain rasvaa. Ehkä tämän olisi välttänyt jos rasvan kovettumista odottaessa tölkkiä olisi käännellyt välillä ympäri.


Narusta syötävän voi ripustaa pihapuuhun, räystäälle tai missä sitä on mukavin katsella. Toisen laitoin ikkunan eteen tikapuihin ja toisen pihapihlajan oksaan.

Vielä kun syöjät löytäisivät takaisin "ruokapöytään". En tiedä minne ovat kaikki linnut kadonneet. Viimeisen viikon aikana syömässä on käynyt vain muutamia satunnaisia lintuja. Ei isoja parvia tiaisia kuten marras-joulukuussa. Tästä oli keskustelua em. fb-ryhmässä mutta todellista syytä ei tainnut tietää kukaan. Ehkä joku tarjoaa paremmat eväät ja linnut ovat siirtyneet sinne?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti