lauantai 13. toukokuuta 2017

Kuuttijoki 6.5.2017


Kotajoen melonnan jälkeen pakkasimme kanootin auton katolle ja siirryimme runsaan kymmenen kilometriä pohjoisemmaksi Kuuttijoelle. Kotajoen tavoin myös se on yksi kolmesta Jänisjoen latvahaarasta. Numeroiden valossa Kuuttijoki on jyrkin laskien runsaan 10km matkalla 22m.


Alunperin suunnitelmana oli lähteä liikkeelle Kinnasjärven Porttilahdesta (kartta). Järvi oli kuitenkin vielä täysin jäässä, joten lähdimme liikkeelle ylimmän kosken niskalta (kartta). Rannassa mietimme, että olimmekohan jonkun mökin rannassa. Koskenniskan yli menevä silta ja siitä jatkuva polku näytti kuitenkin paljon käytetyltä, joten ajattelimme sen olevan lähiseudun asukkaiden kulkuväylä.


Kuuttijoki on huomattavasti kapeampi kuin Kotajoki. Kuuttijoessa on runsaasti pieniä koskia, joten kosket ovat pääosin loivempia kuin esimerkiksi Kotajoen viimeiset kosket. Kuuttijoella näimme runsaasti majavanpesiä, joten ennen koskeen menoa kannattaa olla varma, ettei siellä ole vastassa kaatuneita puita.


Vaikka järvet olivat vielä pääosin jäässä, lumet olivat sulaneet muutamia varjopaikkoja lukuunottamatta.


Myös Kuuttijoella on Myllykoski. Sen niskalla on pieni aalto, jossa surffasimme. Aallon yläpuolella oli melko pinnassa kivi, johon kanootin keula osui eikä aaltoon saanut riittävästi pitoa. Kevyellä melomisella kanootti pysyi kuitenkin paikallaan.


Reitin hankalin kohta. Pieni saari jakaa uoman kahtia. Vasemmassa uomassa on kaatunut puu, joten parempi laskulinja on kaartaa kuvan oikeassa reunassa näkyvän kiven jälkeen jyrkästi ensin oikealle ja sitten vasemmalle. Kova virta aiheutti kuitenkin arviointivirheen ja menimme saarta päin kylki edellä. Siitäkin selvittiin ilman sen kummempaa ongelmaa ja matka jatkui. Videolla tapahtuma näkyy paremmin.


Hauskaa vaikka hampaat irvessä. No, oli meillä oikeastikin hauskaa.


Rekikoskessa on pieni köngäs. Vesi ahtautuu puisten silta-arkkujen välistä ja putoaa metrin verran alaspäin. Ilman aukkopeitettäkin olisi selvinnyt hyvin. Ehkä vähän äyskäröintihommia olisi silti tullut. Kuuttijoella ei ollut yhtään koskea, jossa aukkopeitteestä olisi ollut suurta hyötyä.


Lopetimme melomisen Tuupovaaran kylän läheisyyteen sillankorvaan (kartta). Jälkikäteen arvioituna parempi vaihtoehto olisi ollut meloa kilometri eteenpäin ja lopettaa vasta Kaatiojärven uimarannalle.

Näistä kahdesta melotusta joesta pidimme enemmän Kotajoesta ja varsinkin sen lopusta Vekaruksella. Kuuttijoessa oli alussa ja lopussa pari hyvää koskea. Matkalla oli mielenkiintoinen vain Myllykoski, joka oli vauhdikas ja haasteellinen. Muuten kosket olivat lyhyitä ja helppoja. Tulevaisuudessa jos haluaa käydä keväällä ottamassa talven jälkeen tuntumaa, hyvä vaihtoehto voisi olla meloa muutama viimeinen koski molemmista joista. Näin myös logistiikka olisi helppoa kun kävelymatkat takaisin autolle jäisivät lyhyiksi. Tällä kertaa olimme liikkeellä kahdella autolla.




2 kommenttia:

  1. Kiitos Asko Kotajoen jutusta ja tästä! Kiitos etenkin filmeistä.

    Tuo kivitörmäys filmissä herättää tietenkin kommentin. Minun silmiin teidän koskenlaskutyyli (melominen eteenpäin) antaa kovin vähän reagointiaikaa, kun linjat ovat ahtaat, vaativat pujottelua ja täytyy siirtyä virrassa sivusuunnassa. Itse enemmän (yksikkönä) jarruttelen voimakkailla sivuvedoilla tuollaisissa paikoissa. Saatan meloa myös takaperin (perälossaus), jotta liikun virtaa hitaammin, saan vielä enemmän aikaa. Tässä klippi Suomujoelta, jossa perälossaustekniikka näkyy hyvin https://avisuora.wordpress.com/pullopostia-suomujoelta-taiturimainen-koskifilmi/ (selaa hiukan alemmas, siellä on filmi ja sen analyysi)

    Toisaalta. Teillä on erittäin hyvin kaatumistilanteisiin varusteltu kaksikko ja miehistö. Olette uineet monesti, tiedätte mitä teette. Oli miten oli, näitä teknisiä keskusteluita pitäisi joskus käydä kasvotusten jossain Lapin koskissa. Sitä päivää odotellessa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka olemme varustautuneet ja varautuneet kaatumiseen, se ei tietenkään ole se tavoiteltava asia. Kun haastaa itsensä vaikeissa koskissa, se on silti joskus väistämätöntä.

      Tuon jälkeen keskustelimme perälossauksesta ja totesimme, että se olisi varmaan ollut tällä kertaa parempi vaihtoehto. Ajatuksena oli pistää kanootti heti oikealla olleen kiven jälkeen poikittain, kajakkimelojien tavoin meloa sivusuunnassa ohi kiven/saaren ja sen jälkeen oikaista taas virran suuntaan. Tämä ei kuitenkaan onnistunut ajatellusti ehkä taitamattomuuden, ehkä virran voiman, ehkä pitkän kanootin tai jonkin muun takia. Perälossaus olisi voinut toimia paremmin tällä kertaa.

      Oppi ikä kaikki. Kiitos neuvosta, tämä pidetään mielessä seuraavalla kerralla. Ehkä me vielä jonain päivänä pääsemme keskustelemaan kasvotusten. Sitä päivää odotellessa! ;)

      Poista