Melontakauden avaus Tuupovaaran Kotajoella 6.5.2017

Tänä vuonna melontakausi avattiin Tuupovaaran Kotajoella. Hitaasti edennyt kevät antoi omat haasteensa valmistautumiseen. Vielä vappuna joen rannoilla oli paksut jäät ja melominen olisi ollut paikoin haasteellista ja ehkä kaatuessa jopa vaarallista. Onneksi vapun jälkeisellä viikon muutama kymmenen asteen päivä sulatti enimmät jäät ja lumet ja pääsimme melomaan.

Aloitimme melomisen Öllölänjärven luoteispään venevalkamasta (kartta). Muuten järvi oli vielä täysin jäässä mutta venevalkamassa ja koskenniskalla oli parin sadan metrin sula alue.

Öllölänjärven pinnan korkeus on 130,6mpy. Laskua Kotajoen matkalla Kivijärveen (110,3mpy) kertyy siis noin 20m. Joen yläosa on suhteellisen loiva ja jyrkin osuus on Vekaruksen ulkoilualueella kolme alimman kosken Myllykosken, Kalliokosken ja Vekaruskosken matkalla. Tarkkaa korkeuseroa ei kartasta löydy mutta 1,2km matkalla laskua on yli 10m.

Pitkän talven yli kestäneen odotuksen jälkeen ei ole riemulla rajaa kun pääsee vesille. Kanootin keulan päällä näkyy veljeni tekemä satulaistuin. Hän poisti omasta kanootistaan molemmat alkuperäiset istuimet ja korvasi ne koskeen paremmin sopivilla satuloilla. Niillä painopiste on matalalla ja istuma-asento tukeva. Pitemmällä matkalla joutuu toki välillä jaloittelemaan kun polvet alkavat puutua.

Harmaalokki (Larus argentatus)

Alkumatkasta on kaksi lyhyttä järviosuutta. Majavanpesiä näkyi matkalla todella paljon.

Kolmas lyhyt järviosuus on vähän ennen Vekaruksen ulkoilualuetta. Kaikkiaan 10km matkalla järveä tai leveää jokea on puolet. Tämä kuvaa myös hyvin koskipaikkojen jyrkkyyttä. 

Vekaruksella ylimmäinen koski on Myllykoski. Siinä vesi ahtautuu kapeikkoon, jonka vasemmalla rannalla on kallio ja oikealla maapenkka. Tulva-aikaan osa vedestä karkaa sivu-uomaan eli rosvohotuun.

Kallion reunaan muodostuu melko suuri stoppariaalto, johon melomista kannattaa välttää. Ainakin kanootilla ilman aukkopeitettä matka voi pysähtyä aallon täyttäessä kanootin. Pysäyttävä aalto saattaa myös kaataa melojan eikä kivinen kosken loppuosa ole mukava uitava. Tulvahuipulla kannattaa varoa myös matalahkoa riippusiltaa.

Paras laskulinja koskessa on yläosassa lähellä oikeaa rantaa ja lopussa keskellä.

Myllykoskella on laavu hienolla paikalla. Tulvalla vesi virtaa ohi joka puolelta, joten lasten kanssa tämä ei ole välttämättä se paras paikka.

Makkaraa, perunamuusia ja vahvaa mustaa kahvia. Niillä jaksaa taas heiluttaa melaa pitkän aikaa.

Vekaruksen keskimmäinen koski on Kalliokoski. Siinä vesi putoaa kallioreunukselta alas lähes 1,5m korkeana könkäänä. Vasemmassa laidassa on suuria kivenlohkareita ja oikeassa laidassa jyrkkä pudotus, joten laskulinja on melkolailla keskellä. Myös tässä kanootti saattaa täyttyä ilman aukkopeitettä tai ilmapussia.

Pienemmällä virtaamalla könkään alapuoliseen aaltoon voi päästä surffiin. Paras paikka on surffaamiselle on keskellä. Kummallakaan laidalla ei ole kunnollista akanvirtaa eikä surffipaikkaa, joten kovalla virtaamalla aaltoon pääseminen voi olla pitkällä kanootilla tai kajakilla vaikeaa. Yritimme päästä keskeltä koskea melomalla ylös aaltoon mutta virrassa kanootti pysyi paikallaan liikkumatta eteen tai taakse. Hetken yrittämisen jälkeen luovutimme ja jatkoimme matkaa.

Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä on Vekaruskoski. Se putoaa jyrkästi 160m matkalla useita metrejä kaartaen ensin vasempaan ja sitten oikeaan. Laskulinja koskessa on hieman keskilinjan vasemmalla puolella. Oikea ranta, johon virta luonnollisesti painaa, on kivinen. Kosken puolivälissä on pieni suvanto, johon voi pyöräyttää parkkiin.

Puolivälin suvannon jälkeen on yksi vähän suurempi aalto. Muuten koskessa ei ole suuria aaltoja, jotka täyttäisivät kanootin.

Lopetimme melomisen Vekaruskosken alle ja kannoimme kanootin parkkipaikalle (kartta). Vekarukselta siirryimme melomaan Kuuttijoen mutta se on jo sitten seuraavan jutun arvoinen.