tiistai 10. marraskuuta 2015

Vieraskynästä: Tuohiset pussinsulkijat

Meidän lasten mieluisin leikkikalu on halkolaatikko sisältöineen. Haloista tehdään leikkinuotioita, kiskotaan ja silputaan tuohta ja kaarnaa (sekä levitellään ne pitkin olohuoneen lattiaa), veistellään milloin milläkin keittiöveitsellä jos ei puukkoa ole saatavilla ja suunnitellaan halon ripustamista seinälle koristeeksi.

Tällä kertaa päätimme kuitenkin tehdä jotain hiukan ohjatumpaa, joten valmistimme 5-vuotiaan kanssa tuohisia pussinsulkijoita.



Ensiksi etsimme sopivan tuohenpalan. Tuohesta leikattiin n. 2 cm levyisiä suikaleita. Lapsen oli helppo leikata kun tuohessa on valmiiksi viivat joista näkee oikean suunnan.



Tyttö etsi käsiinsa viilipurkin johon kokosi kaikki valmiit suikaleet. Leveys vaihtelee mutta se tekee lopputuloksesta vain hauskemman näköisiä.



Seuraavaksi laskettiin teräskattilaan vajaa puoli kattilallista vettä johon tuohet upotettiin.



Vettä kuumennettiin täydellä teholla niin pitkään että suikaleet alkoivat kunnolla käpristyä. Siihen meni aikaa  muutama minuutti.Tämä vaihe vaati tarkkaavaisuutta sillä kihartuvat suikaleet alkoivat helposti takertua toisiinsa muodostaen yhden suuren kiharamöykyn,



Kattila siirettiin pois kuumalta levyltä. Kuumat suikaleet otettiin yksi kerrallaan varovasti pois vedestä haarukan avulla ja käärittiin tiiviiksi rulliksi.



Tämän jälkeen rullat laitettiin takaisin kattilaan ja vesi kuumennettiin kiehuvaksi.  Hetken kiehumisen jälkeen tiukkaan kippuraan kiertyneet valmiit pussinsulkijarullat nostettiin kuivumaan. Kuivumista voi nopeuttaa hiustenkuivaajalla tai vaikka käyttämällä leivinuunin jälkilämpöä. Älä käytä pussinsulkijoita ennen kuin ne ovat täysin kuvia, sillä kosteana ne saattavat suoristua.



Uniikit ja ekologiset pussinsulkijat suoraan kotiverstaalta. Tekeminen oli hauskaa ja helppoa. Lapset tekisivät näitä vaikka kuinka paljon.




-Suvi

2 kommenttia:

  1. Olipas se oikea kolmen hoon hetki: hauska, halpa ja hyödyllinen askartelutuokio. Terveisin täti Tampereelta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäpä sen tiivistit sanoiksi. :) Helppoja askarrella vaikka leirinuotiolla.

      Poista