tiistai 27. lokakuuta 2020

Hiljaisuutta ja metsän antimia- kanalintujahti Kuhmossa

Kun kaikki veljekset metsästävät, on helppo suunnitella syksylle yhteinen reissu. Tänä vuonna päätimme lähteä hieman synnyinseuduiltamme Lieksasta pohjoisemmaksi Kuhmon puolelle. Kunnanrajan eteläpuolella oleva Kukkaro-Lakla alue on tullut tutuksi ja sitä on koluttu vuodesta toiseen. Pohjoispuolella oleva Etelä-Kuhmo on minulle tuttua aluetta muuten mutta metsällä en ollut käynyt siellä koskaan. Oli siis aika korjata tilanne.


Aamulla olimme suolla hieman ennen kahdeksaa kun taivas hieman vaaleni. Teeret tulivat suon laidan puihin hieman ennen yhdeksää ja sieltä ne sitten lähestyivät houkutuskuvia, jos lähestyivät. Välillä ne jäivät istumaan puihin ja kerran kävi niin että kanahaukan ilmestyessä ne pelästyivät ja lensivät pois.




Meidän metsästysreissuilla saaliin perässä kulkeminen toissijainen asia. Aamusuon jälkeen on aikaa istuskella tervasnuotiolla ja jutella kaikenlaista. Välillä nauretaan vedet silmissä ja välillä puhutaan syntyjä syviä. Mukana reissuilla on myös kolmen siskon miehet. Heistä vain yksi metsästää mutta hyvin myös muut kaksi tuntuvat viihtyvän mukana. 




Sama "yksitoikkoinen" ohjelma toistui joka päivä: Herätys 6.00, aamupala, suolle, tauko nuotiolla tai kämpällä, iltapäivällä muutama tunti kävelyä ja tulistelua jossain ja päivän hämärtyessä takaisin kämpälle syömään ja saunomaan. Mitäpä sitä muuta olisi kaivannut. 

Ruokahuollon olimme sopineet siten että päivällä kukin söi mitä söi. Illaksi olimme jakaneet vuorot tarjota muille ruoka. Itse tein torstai-illaksi ison kattilallisen borssia. Jälkiruoaksi nuorempi veljeni teki omenapiirakkaa. Muina iltoina syötiin mm. pyttipannua, lihakastiketta lisukkeineen. Mukava tapa jakaa vastuuta ja monipuolistaa ruokaa. Riittää että yhtenä iltana panostaa itse, muina iltoina saa mennä valmiille.



Mukavaa mastoa kulkea. Vaikka nykyisin tehometsätalous on muodissa, löytyy silti vielä vähän vanhaakin metsää. Jonkerissa sitä oli siellä täällä muutamien neliökilometrien laikkuja. Sieltä löytyi myös melko hyvin metsoja.Yksi tälläinen kerta sai pojat naureskelemaan minulle että lintuharrastaja on huono metsästäjä. Tilanne meni kutakuinkin näin:

Kävelin yksi vanhassa kuusikossa haulikko käsissä. Katselin ympärilleni kävellessä ja ajattelin ties mitä.Yhtäkkiä n. 30m päästä hyppäsi maasta metso siivilleen ja kahdessa sekunnissa se oli puiden takana. Katsoin että "olipa komea vanha lintu". Samalla älysin että minullahan on haulikko käsissä, miksi en ampunut. Siinä hetkessä kyllä harmitti. Paikka oli sellainen että siitä olisi ollut vaikea ampua ohi. Jälkeenpäin tosin mietin että antaa sen ison vanhan kukon pistää alulle uusia pieniä metsopoikia. Yleensäkin on parempi ampua nuoria lintuja.


Pyy (Tetrastes bonasia) on pieni mutta herkullinen. Niiden houkuttelu pillillä on mukavaa puuhaa. Tämä linnun ampui siskoni mies.


Lisää upeita vanhoja metsiä. On sääli että tämäkin vanha naavakuusikko katoaa luultavasti muutaman vuoden sisään ja päätyy sahalle ja paperitehtaalle. Jäljelle jää vain metsäkoneiden möyrimä maa. Linnut häipyvät samalla jonnekin missä niillä on vielä suojaa.


Veljen patterdalenterrieri Mökö. Normaalisti tämä koira haukkuu luolassa supikoiria, tällä kertaa se vietti leppoisaa eräelämää meidän kanssa.

Neljä päivää meni nopeasti. Kolmena päivänä to-la metsästimme ja viimeisenä päivänä sunnuntaina nukuimme rauhassa kahdeksaan, siivosimme kämpän ja lähdimme kotiin. Osalla oli edessä 7h ajomatka ja työpäivä maanantaina, joten lähdimme kotiin hyvissä ajoin. Mukava reissu taas kerran. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti