torstai 5. huhtikuuta 2018

Kuhasalo on linturetkeilijän paratiisi lähellä kaupunkia


Aamulla lapset päiväkotiin ja on vanhempien oman rauhallisen hetken aika. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja pakkasta on -4,5'. Mitäpä sitä muuta tekisi kun lähtisi ulkoilemaan?


Kuusitiainen (Parus ater)

Harkitsin lähtöä hiihtämään mutta vaimoni ei ole innokas hiihtäjä ja halusimme tehdä jotain yhdessä, joten Kuhasalon luontopolku oli helppo valinta. Se on lähellä kaupunkia mutta silti upea paikka. Vanhan metsän ansiosta Kuhasalo eli Kukkosensaari kuhisee elämää. Siellä on talvisin useita lintujen ruokintapaikkoja ja niillä voi bongata runsaan linnuston. Tällä kertaa havaintoina oli punatulkkuja, talitiaisia, sinitiaisia, kuusitiainen, vihervarpusia, viherpeippoja, tikkoja, närhiä, tilhiä, lokkeja ja orava. Lisäksi jonkin verran joitain muita sirkuttajia, joita emme tunnistaneet. Eräs mies kertoi myös muutamaa päivää aiemmin kuusen latvassa istuneesta huuhkajasta.


Sinitiainen (Parus caerulus)


Aurinko paistoi pilvetömältä taivaalta ja valoa oli myös kuusikossa riittämiin lintujen kuvaamiseen.


Närhi (Garrulus glandarius)


Talitiainen (Parus major)


Edellisen kahden vuorokauden lumipyryn jäljiltä puiden oksilla oleva lumi kimalteli kuin miljoonat timantit.


Vaikka lunta on lähes metrin paksuinen kerros, Kuhasalossa polut pysyvät käveltävässä kunnossa. Nytkin arkiaamuna liikkeellä oli runsaasti muita kävelijöitä.


Kun kaksi valokuvaajaa on liikkeellä, ei ole kiire minnekään. Kahden kilometrin lenkkiin saimme kulumaan aikaa 2h. Välillä seisoimme pitkän aikaa paikallaan ja seurasimme lintujen touhuja. Niilläkin on kevättä rinnassa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti