lauantai 16. huhtikuuta 2016

Ensimmäiset kokemukset Tamron 24-70mm f/2.8:sta

Hankin uuden linssin kameran nokalle ja malttamattomana odottelin sitä saapuvaksi. Kun lopulta postista tuli ilmoitus paketista, en meinannut pysyä nahoissani. Seuraavava päivänä sää oli sopivan kirkas ja pääsin heti testaamaan linssiä hyvissä olosuhteissa.

Teknisesti objektiivi on jämäkkä ja zoomi hieman uutuuden jäykkä. Ainoastaan vastavalosuoja pitää hieman ääntä kun sitä heiluttaa. Tämä on kuitenkin niin vähäistä, etten pidä sitä häiritsevänä.

Nikonin omiin linsseihin tottuneena AF/MF-nappi sekä vakaajan on/off-nappi ovat hieman pienet eivätkä ainakaan tällä kokemuksella löydy katsomatta. Toisaalta, niitä harvemmin tarvitsee käyttää, joten kyllä niitä ehtii tarvittaessa katsomaan.

Ennen objektiivin hankintaa luin muiden kokemuksia ja vertailuja Nikkor 24-70mm f/2.8:n ja tämän Tamronin vastaavan välillä. Pääosin eroavaisuuksia oli vaikea löytää. Ainoastaan reuna-alueen tarkkuus oli merkittävin ero Nikkorin ja Tamronin välillä. Nikkorissa kuvaa kehuttiin kauttaaltaan teräväksi myös täydellä aukolla mutta toki linssillä on myös tonni enemmän hintaakin. Muuten kokemukset olivat Tamronin osalta vain positiivisia, joten päädyin hankinnassa tähän. Ammattilaisen kokemuksia ja arvioita linssistä voi lukea esim. täältä.

Alla omia kokeilujani Tamron 24-70mm linssillä. Kuten ylläolevan linkin takaa löytyvässä jutussakin mainitaan, jo täydellä linssi piirtää todella terävästi keskialueelta. Pienempiä kohteita kuvatessa reunojen lievä epäterävyys ei haittaa ja siitä pääsee eroon himmentämällä aukkoa pari pykälää. 5.6-aukolla piirto on jo koko kuva-alalta terävää ja moitteen sijaa on vaikea löytää. Pienimmätkin  yksityiskohdat piirtyvät kauniisti kuten tämän hintaluokan linssillä pitääkin.

Kaikki kuvat on valotettu pari pykälää alle ja säädetty samoilla arvoilla LR:ssa. Kamerana oli Nikon D7200. Blogger pakkaa kuvia aika rajusti, joten se on huomioitava kuvia kriittisesti katsellessa. Alkuperäiset kuvat LR:ssa näyttävät terävämmiltä.

 ISO 100, 58mm, f/2.8, 1/320

 ISO 100, 70mm, f/2.8, 1/500

Vakaaja Tamronissa toimii herkästi ja äänettömästi. Tähän astiset kokemukset rajoittuvat lähinnä Nikkorin VR I:seen ja siihen verrattuna Tamron on selvästi parempi. Toki uuden ja vanhemman paljon kuvatun linssin välillä vertailu on hieman haastavaa. Tarkennus Tamronissa on lähes äänetön ja erittäin nopea. Tarkennus napsahtelee kohdalleen yli 90% kohteista eikä nopeakaan kohteen muutos aiheuta tarkennuksen sahaamista.

 ISO 100, 70mm, f/2.8, 1/2000, lievästi cropattu
 ISO 100, 70mm, f/8, 1/160
Alempi kuva on cropattu ylläolevasta kuvasta. Tässä näkyy kuinka hyvin linssi piirtää myös pikkutarkat kohteet kuten havunneulaset. Kameran kennossa on 24,2 megapikseliä.

Sigman objektiiveissa moni on moittinut "väärinpäin" toimivaa zoomia verrattuna Nikonin omiin objektiiveihin. Kuuleman mukaan alkuun se opetteluttaa ja ristiin kahden merkin linssejä käyttäessä alkaa toisinaan jopa ärsyttää. Tamronissa zoom toimii samoin päin kuin Nikonin omissa linsseissäkin. En aluksi edes kiinnittänyt asiaan huomiota kunnes muistui mieleeni muiden kokemukset Sigmasta. Itselläni ei ole ollut tähän mennessä yhtään Sigmaa.

ISO100, 70mm, f2.8, 1/3200

ISO100, 70mm, f4, 1/2000

ISO100, 70mm, f5.6, 1/1000

ISO100, 70mm, f2.8, 1/4000

ISO100, 70mm, f4, 1/2000

ISO100, 70mm, f5.6, 1/1000

 ISO100, 70mm, f2.8, 1/2500

ISO100, 70mm, f4, 1/1250

ISO100, 70mm, f5.6, 1/640


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti