Elämä on kuin joki, se alkaa jostain ja päättyy jonnekin

Elämä, se on kuin joki joka alkaa jostain kaukaa keväisestä pienestä purosta. Vähitellen purosta kasvaa suurempi ja vahvempi. Sillä alkaa olla oma tahto.

Puroon kaatuu puu mutta virta kiertää sen yli tai ali. Joskus pitää mennä ohi mutta silti puu ei pysäytä jokea. Suuret kivet joessa ovat kuin yrittäisivät kahlita nuoren joen elämänhalua mutta nekin joutuvat nöyrtymään mahtavan voiman edessä.

Tulee syksy ja tulee talvi. Joki saa ylleen jääkuoren. Pimeys ja kylmyys rauhoittavat joen voimaa mutta eivät saa sitä pysähtymään. Se tuntee kuinka raskas taakka painaa. Välillä tuntuu ettei se löydä valoa mistään. Kaikkialla on vain pimeyttä, kylmyyttä ja mustaa. Silti se jaksaa luottaa ja odottaa tulevaa kevättä. Joki kerää voimia.

Kevät tuo tullessaan lämmön ja valon. Aurinko sulattaa jään ja joki tuntee jälleen voimiensa palaavan. Pienet iloiset purot vahvistavat sitä. Joki virtaa läpi valoisien kesäöiden, halki sumuisten peltojen ja hiljaisten metsien jakaen iloaan kaikille sen seurassa kulkeville.

Yöt pimenevät ja päivät kylmenevät. Rannan puihin alkaa ilmestyä keltaisia lehtiä. Ne varisevat joen veteen ja jäävät siihen kellumaan. Ne näyttävät että on tullut aika lähteä, antaa tilaa uusille lehdille, joita uusi kevät tuo tullessaan. 

On tullut aika hyvästellä kaikki rannan eläimet, puut, kukat, kivet. Kaikki se kaunis mitä joki on matkan varrella saanut kohdata jää sen taakse. Taakse jää paljon kauniita kohtaamisia, valoisia öitä, rannalla kerrottuja kauniita tarinoita. Taakse jää värikkäitä auringonlaskuja ja sumuisia aamuja. 

Edessä on suuri meri. Se oli jo pienen puron päämäärä. Välillä oli vastassa kuohuvia koskia, välillä tyyniä järviä mutta kaiken aikaa joki tiesi minne se on matkalla. Nyt se on päässyt perille.

AR 8.9.2018