Viikonloppu Riisitunturissa

Ihminen tarvitsee omaa aikaa. Ilman sitä alkavat pienetkin arjen vastoinkäymiset tuntua vähitellen suuremmilta mitä ne oikeasti ovat. Meillä jokaisella on oma tapamme viettää sitä omaa aikaa. Yksi maalaa, toinen piirtää, kolmas lähtee lenkille ja neljäs, niin minä olen se neljäs. Lähden jonnekin luontoon nauttimaan hiljaisuudesta, yksin.

Viime syksyn surullisesti päättyneen Kymijoen melontareissun jälkeen en ole kyennyt enkä jaksanut ajatella mitään reissua. Surutyön tekeminen on vienyt kaikki voimat. Välillä se on tuntunut niin raskaalta, että jalat ovat vapisseet kuorman alla. Välillä taas asia on väistynyt taka-alalle kaiken arjen pyörittämisen keskellä. Nyt tapahtumasta on kulunut muutamaa päivää vaille puoli vuotta ja ajatukset alkavat viedä elämässä eteenpäin. Oli siis aika pakata reppu ja lähteä luontoon.

Jo vuosi sitten tarkoitukseni oli lähteä Riisitunturiin kuvaamaan tykkyjä ja revontulia. Kevättalvi meni kuitenkin pääosin opiskellessa enkä raaskinut lähteä viikonlopuksi reissuun kun olin jo viettänyt viikon Imatralla. Nyt 2019 päätin lähteä heti kun se oli mahdollista.

Tammikuu kului kotona lasten sairastellessa ja niin kääntyi kalenteri helmikuulle. Sitkeä kuumeilu kiersi lapsesta toiselle ja aloitti jo kolmannen kierroksen. Lopulta pistin kalenteriin merkinnän, että tuossa lähden jos ei kukaan ole kovin kipeä. Loppujen lopuksi kotiin jäi kaksi lasta lähes 39 asteen kuumeessa mutta pääsin silti lähtemään, kiitos siitä vaimolleni.

Perjantaiaamuna starttasin auton Joensuussa n. 9.20 ja kurvasin kohti pohjoista. Yksin ajaessa en välitä pitää taukoja ja porhalsinkin yhdellä istumalla koko 520km ja olin perillä Riisitunturin kansallispuiston parkkipaikalla klo 15.20. Ajokeli oli mitä mainioin ja pystyin suurimman osan matka ajamaan rajoitusten mukaan 100km/h.

Vaikka kuinka kiirehdin, pilvet peittivät auringon juuri kun saavuin parkkipaikalle. Yöksi ennustettu lumisade oli vähän aikaisessa. Pakkasin tavarat ahkioon, kiinnitin sukset jalkaan ja lähdin nousemaan tunturiin. Jäätävä viima puri poskia ja piilouduin takin sisään nostamalla korkeat kaulukset ylös.

Rauhallisella vauhdilla kiipesin suksilla rinnettä ylöspäin. Lukuisat lumikengillä kävelleet kävijät olivat tampanneet uran niin kovaksi että siinä olisi huoletta voinut kävellä pelkillä monoilla.

Kevyen reippailun jälkeen saavuin autiotuvalle ja yllätykseni oli suuri kun se oli täysin tyhjä. Olin varautunut ruuhkaan tietäen Riisitunturin suosion valokuvaajien keskuudessa. Liekö edellisen viikonlopun myrsky ja sitä myötä pääosin tippuneet tykyt vähentäneet innostusta? Mene ja tiedä, minulle tämä sopi.

Koko yön tuuli ulvoi autiotuvan nurkissa ja lumi ropisi hirsiseinää vasten. Sisällä oli kuitenkin lämmintä ja tyyntä.
Aamuksi oli ennusteessa täysin kirkasta ja pilvetön taivas. Aamu valkeni kuitenkin paksun sumupilven sisässä. Valokuvauksellisesti tämä oli huippu juttu mutta maisemien katselun kannalta ei.

Aamupalan jälkeen pakkasin reppuun vähän evästä, kiikarit, lintuobjektiivin ja ripustin kaulaan kameran. Lähdin lykkimään tunturin rinnettä ylöspäin ajatuksenä kiertää päivän aikana kierros Riisisuon toiselle puolelle Nuolivaaraan ja takaisin. Varsin nopeasti huomasin lumen olevan edelleen niin upottavaa, että hylkäsin suunnitelman. Ainoastaan tunturin laella lumi oli riittävän kovaa ja kantavaa 205cm tunturisuksien alla. Muualla upotti paikoin polvea myöten.

Aamun pehmeä valo oli kiitollinen kuvata. Aika meni nopeasti Riisitunturin ja Pikku Riisitunturin rinteillä kierrellässä ja etsiessä sopivia kuvauskohteita. Vaikka suurin osa tykyistä olikin jo tippunut, löytyi silti runsaasti mielenkiintoisia kohteita.

Puolen päivän aikaan laskeuduin tunturista autiotuvalle tekemään ruokaa. Nuotiolla istuessa kainuun ja koillismaan maakuntalintu kuukkeli tuli tervehtimään. Sainkin linnusta varsin kelvolliset kuvat. Turhaan en kantanut mukana usean kilon painoista lintuputkea. Vain pöllöt jäivät ahkerasta kiikaroinnista huolimatta näkemättä. Niitä olisin mieluusti kuvannut.

Ruoan jälkeen pistin jälleen sukset jalkaan ja kiipesin ylös. Hetkittäin sumupilvi hieman hajosi ja sininen taivas näkyi. Samoin valo lisääntyi ja valmiiksi katsotut kohteet saivat upean valon ja varjon leikin.

Riisin väsynyt dinosaurus nuokuttaa päätään.

Päiväkahvin jälkeen lähdin taas ylös. Nyt valo oli taas muuttunut ja laskeva aurinko sai aikaan erilaisen valon ja värin. Kiertelin samoja paikkoja uudelleen. Parhaat tykyt olivat Riisitunturin itärinteellä huipun suojassa. Sinne jopa 30m/s puhaltaneet tuulet eivät olleet saaneet iskettyä koko voimaansa. 

Harras toiveeni oli saada kuvattua revontulia tykkylumikuusikossa mutta ennusteet eivät olleet kuvaajan puolella. Taivas oli pääosin ohuen pilven peitossa eivätkä revontuletkaan olleet aktiivisia. Muutamien tähtitaivaskuvien jälkeen laskeuduin tuvalle ja kävin nukkumaan. Nyt sinne oli jo löytänyt minun lisäksi toinen suomalainen, kaksi venäläistä, britti sekä kanadalainen.

Aamulla havahduin venäläisten valokuvaajien supatukseen ja ripeään pukeutumiseen. Kurkkasin itsekin ulos ja pukeuduin kiireellä. Taivas kylpi nousevan auringon valossa kaikissa pastellisävyissä. Tiesin olevani auttamatta myöhässä. Olin luottanut liikaa täysin pilviseen sääennusteeseen enkä vaivautunut laittamaan herätystä ennen auringonnousua.  

Nousin tunturiin koko ajan kuvaten. Vähän se oli sellaista hätäistä roiskimista kun en ollut ehtinyt ajatella minne mennä ja mitä kuvata. Paras olisi ollut mennä jo aamuhämärissä tunturiin, etsiä sopiva kohde ja odottaa valojen muuttumista. Joitain kelvollisia kuvia sain kuitenkin siinä vajaassa kymmenessä minuutissa minkä taivaalla riitti väriä.

Vähitellen aurinko kipusi yhä korkeammalle ja valo muuttui. Samalla alkoi pilvikin hiipiä pohjoisen taivaalta ja peitti lopulta auringon kokonaan. Muutaman tunnin kuluttua etelässä näkyvä sumupilvi peitti tunturin ja minun oli aika pakata tavarat ahkioon. Olin varautunut olemaan tunturissa vielä koko sunnuntaipäivän mutta päätin kuitenkin puolen päivän aikaan lähteä kotimatkalle. Päätökseen vaikutti sumuinen sää sekä Kuusamossa lämpiävä sauna ja kahvipannu. Reissun päätteeksi oli mukava pistäytyä vaimoni siskon perheen luona kyläilemässä ja saunomassa hiet pois ennen kotimatkaa.

Reissu oli kaikin puolin antoisa. Vaikka autiotuvalla en ollutkaan koko aikaa yksin, sain silti hiihtää päivän aikana pitkin tuntureita vain omat ajatukset seuranani. Tunsin kuinka raitis ilma täytti keuhkoni. Jokaisella henkäyksellä puhalsin ulos kuluneiden kuukausien raskasta ilmaa. Käänsin katseeni tunturin laella kohti nousevaa aurinkoa. Tätä olin ollut vailla. Oli hyvä lähteä takaisin kotiin.