perjantai 26. lokakuuta 2018

Rimakanootti osa 16: Tyyliin sopiva puinen tuplamutkamela


Lopuksi tein vielä kanootin tyyliin sopivan melan. Onhan sentään kohtuullista, että puukanoottia melotaan puumelalla ja mielellään tietysti siihen ulkonäöltään sopivalla.

Aloitin melan teon jo viime talvena sahaamalla lankusta jigin. Siihen liimasin kesällä 6mm paksuja kuusirimoja nipun ja pakotin ne muotoon puristimilla. Kun liima oli kuivaa, otin melan varren aihion irti, työnsin höylän läpi sopivaan paksuuteen ja aloin työstää muotoja.

keskiviikko 10. lokakuuta 2018

Ruunaan ruskavaellus 2018


Olin varannut syyskuun lopulle viimeiset tämän vuoden lomat ja suunnitelmana oli viettää muutama päivä Lieksassa synnyinseuduillani metsästäen ja kalastaen. Runsaan kuukauden takaisen surullisen Kymijoen melontareissun tapahtumat pistivät kuitenkin lomasuunnitelmat uusiksi. Eräreissu vaihtui hautajaisreissuun.