maanantai 28. marraskuuta 2016

Vaelluskenkien huoltaminen

Nyt kun talvi kiristää otettaan ja rapakelit alkavat olla ohi, on hyvä huoltaa vaelluskengät. Osa laittaa kengät talveksi varastoon, toisilla ne ovat käytössä ympäri vuoden. Itse kuulun jälkimmäisiin. Ainoastaan kovimmilla pakkasilla vaihdan jalkaan lämpimämmät kengät.

Kenkien säilyttämisessä kannattaa muistaa hyvä huolto ennen säilöön laittamista. Hyvällä vahauksella nahka ei kovetu säilytyksen aikana. Säilytys on parasta tehdä kuivassa ja ilmavassa paikassa esim. lämpimässä varastossa.

Käytössä vaha suojaa nahkaa kulumiselta ja imeytyvältä kuralta. Vahan tarkoitus on pitää myös nahka notkeana ja näin suojata sitä halkeilulta. Erityisen arkoja paikkoja ovat varpaiden kohdalla oleva taitos sekä pohjan reuna.  


Kenkien huoltaminen aloitetaan poistamalla nauhat ja pesemällä kura pois karkealla harjalla. Tähän tarkoitukseen soveltuu hyvin esim. kynsiharja. Puhdas vesi on riittävä eikä pesuainetta pidä laittaa. 



Hyvän kuivatuksen jälkeen kengät ovat valmiit pintakäsittelyä varten. Valmistajan ohjeen mukaan kengät voi suihkuttaa ensiksi kyllästysaineella. En ole huomannut eroa vahauksen kestossa kyllästysainekäsittelyn jälkeen tai ilman sitä. Niinpä olen jättänyt sen pois ja käyttänyt vain vahaa. Tähän tarkoitukseen parhaaksi on osoittautunut Meindlin oma Sportwax. Olen kokeillut muutaman erilaisen valmistajan vahoja mutta ne ovat syystä tai toisesta niin pehmeitä, että kuluvat pois nopeasti. Meindlin oma vaha on suhteellisen työlästä levittää mutta lopputulos on hyvä ja kestävä.


Vaha levitään kengän pinnalle esim. sormilla. Parhaan lopputuloksen saa kun levittämisen jälkeen vahaa hangataan voimakkaasti, jolloin se kitkan ansiosta lämpiää ja imeytyy paremmin. Itse hankaan pinnan käsin. Kuuleman mukaan jotkut käyttävät erilaisia sieniä levittämiseen. Varsinkin pohjan reuna kannattaa vahata huolella, ettei nahka haurastu ja repeä.

Omissa Meindl Taiga GTX-kengissäni on leveä kumireunus suojana. Varsinkin kivisessä maastossa olen huomannut tämän edut verrattuna aikaisempiin kenkiini.  


Vahatut kengät valmiina menoon. Riippuen nahan laadusta sekä kenkien käytöstä, vahaus kestää muutamasta viikosta muutamaan kuukauteen. Rasvanahassa vaha kestää paremmin kuin nupukkinahassa. 

Omat kenkäni ovat suhteellisen kovalla käytöllä ja joudun vahaamaan ne vähintään kerran kuukaudessa. Talvella kun risut hankaavat vähemmän, väli voi olla pitempikin. Tällä kertaa huoltoväli venähti lähes kahteen kuukauteen ja sen huomaa vahaamattomien kenkien ulkonäöstä.



maanantai 21. marraskuuta 2016

Kermaiset hirvipihvit

Aina ei herkullisen ruoan valmistamisen tarvitse olla monimutkaista. Kermaiset hirvipihvit ovat hyvä esimerkki helposta ruoasta, joka kelpaa nirsommallekin syöjälle. Täydellisen mureuden saamiseksi on kuitenkin hyvä varata ruoan valmistamiseen reilusti aikaa.


1. Leikkaa hirven paistiliha 1cm paksuisiksi viipaleiksi poikkisyin.
2. Ruskista pihvit voissa erittäin kuumalla pannulla.
3. Lado ruskistetut pihvit uunivuokaan kerroksittain. Kerrosten väliin ripottele suolaa ja pippuria. Kaada lopuksi pihvien päälle reilusti kuohukermaa.
4. Anna lihojen hautua uunissa n. 175 asteen lämmössä 3-4h. Huolehti, ettei neste pääse liian vähiin.
5. Pihvien kanssa voi tarjota esimerkiksi perunaruusukkeita ja porkkanaraastetta tai tuoresalaattia.



perjantai 11. marraskuuta 2016

Talvi tekee taidettaan


Tänä vuonna talvi näyttäisi tulevan melko aikaisin verrattuna kahteen edelliseen vuoteen. Vaikka ensilumi satoi vasta lokakuun lopussa, pakkaset tulivat suunnilleen samoihin aikoihin. Pitkän ajan sääennuste näyttäisi talvisten säiden jatkuvan. Pyhäinpäivänä 5.11. kävimme vaimoni kanssa kuvaamassa Pyhäselän rannalla Kuhasalossa (kartta).


Pyhäselkä on yksi Saimaan vesistön suurimmista järvenselistä. Sen pituus on n. 30km ja leveys 14km. Pyhäselälle voidaan piirtää Saimaan alueen pisin suora esteetön linja: peräti 29 kilometriä. Järven pinta-ala on 361,1 km² ja se on 12. suurin Suomen järvistä. Keskisyvyys on 8,8 metriä ja suurin syvyys 67 metriä.
Lähde: järviwiki


Laitoimme jäälle kynttilöitä ja kuvasimme niitä laskevan auringon valossa. Tyynessä illassa tuikkukynttilät paloivat ilman lyhtyäkin.



Parin päivän reippaan koillistuulen ja -13 asteen pakkasen ansiosta monin paikoin suurten järvien eteläiset rannat ovat komean jään peitossa. Keskiviikkona 9.11. kävimme katsomassa Höytiäisen etelärannalla Häikänniemessä (kartta) onko rantaan kertynyt jäitä. Ranta on kohtuullisen loiva, joten kunnon roiskeita ei ollut jäätynyt pusikoihin kiinni. Maassa jäätä oli runsaasti ja valo mukavan pehmeä valokuvaamiseen.


Höytiäinen on Suomen 15. suurin järvi. Sen pinta-ala on 282,64 km² ja suurin syvyys 62 metriä. Järvi on yli 40km pitkä ja lähes 20km leveä. Höytiäinen on ollut aikanaan vielä suurempi mutta hallitusta veden laskusta tuli hallitsematon 4.8.1859 kun hiekkamaalle rakennettu pato murtui. Tämän seurauksena vesimassat purkautuivat kohti Pyhäselkää ja järven pinta laski kahden viikon aikana yli 7m. Onneksi parin viikon kuluttua patojen murtumisesta Puntarisalmen kohdalla paljastui kalliokynnys, joka lopetti Höytiäisen vedenpinnan alenemisen. Paikalle syntynyttä Puntarikoskea perattiin seuraavana vuonna niin, että vesi laski vielä pari metriä, jolloin järvenlaskun kokonaismääräksi kertyi 9,5 metriä.


Höytiäisen lasku oli lukuisista Suomen järvenlaskuista suurin ja merkittävin. Höytiäisen pinta-ala pieneni kolmanneksen ja vesitilavuus alle puoleen entisestä. Uutta maata paljastui yli 157 neliökilometriä. Maa jaettiin 165 osakkaan talon kesken, ja sille muodostui Polvijärvellä ennen pitkää viisi uutta kylää. Maa pysyi alkuun pitkään heinäniittynä.
Lähde: wikipedia 



tiistai 8. marraskuuta 2016

Lars Monsen: Kanada - armoton erämaa


Unelmani Kanadasta virisi jo, kun olin teini-iässä. Aina kun näin TV-ohjelman tai luin tarinanan sen käsittämättömän suurista erämaista, seikkailunhaluni alkoi kyteä sisälläni. Ja idea juurtui mieleeni: jonain päivänä menen itse tuonne! Kului kuitenkin useita vuosikymmeniä, ennen kuin olin valmis toteuttamaan suuren unelmani Kanadasta.

Näin alkaa legendaarisen seikkalijan ja erämiehen Lars Monsenin kirja. Nuo sanat voisivat hyvin minun kirjoittamaani. Samanlaisen poltteen sain nuorena poikana lukiessani Jack Londonin Valkohammasta tai muita Pohjois-Amerikan suurista erämaista kertovia kirjoja. Olen lukenut myös Helge Ingstadin Turkismetsästäjänä Pohjois-Kanadan intiaanien parissa, johon Monsen viittaa kirjassaan useissa kohdissa.



Itselläni haave on vieläkin toteuttamatta mutta ehkä se vielä joskus toteutuu. Monsen otti "härkää sarvista" ja suunnitteli itselleen reissun, johon moni ei kykenisi fyysisiltä eikä varsinkaan henkisiltä kyvyiltään. 947 päivää ja 8252km erämaassa on sen luokan suoritus, että se jäisi useimmilta tekemättä. Kun pakkanen puree lähes -80 asteen voimalla, vaaditaan taitoa ja valtavaa tahdonvoimaa säilyäkseen hengissä.

Hampaani eivät kalise rytmikkäästi, ne takovat hillittömästi yhteen. Nuotio! Muutaman minuutin juoksen ympäriinsä keräämässä poltettavaa. Mutta sormien voimat eivät riitä raapaisemaan tikkua tuleen! Yksi, kaksi ja kolme tulitikkua putoaa maahan. Helkutti, en yksinkertaisesti saa pidettyä niitä sormissani! Sekunnin murto-osan ajan tunnen kauhean paniikintunteen kohoavan pään sisällä, ennen kuin otan itsenäni kaikin voimin niskasta ja onnistun sytyttämään liekit.


Pakonomaisen etenemisen vastapainoksi Monsen piti pitkiäkin taukoja ja leiriytyi järvien rannoille kalastamaan. Trout Lakella ja Isolla Orjajärvellä Monsen vietti kaksi kokonaista kesää nostaen järvestä satoja kiloja nieriää, taimenta ja haukea. Trout Lakella hän kohtasi myös reissun ensimmäisen hankalan karhun. Tällä kertaa mies päätti vaihtaa leiripaikkaa ja välttää näin väistämättömän yhteenoton eläimen kanssa.


Nyt olemme viimein jättäneet taaksemme kolme oletettavasti vaikeinta järveä: Kamilukuakin, Nowleyen ja Angikunin. Olemme olleet matkalla 22 päivää ja selviytyneet 214 kilometristä linnuntietä mitattuna leiripaikalta seuraavalle. Olen melonut ja kävellyt käytännössä 326 kilometriä, mutta koirat ovat yltäneet 454:ään, vaikka ovatkin lyhentäneet matkaa uimalla kokonaista 74 kertaa. Vielä on jäljellä noin 350 kilometriä linnuntietä Arviatiin. Emme siis ole jättäneet jälkeemme enempää kuin kuin kolmanneksen koko matkasta, mutta olen silti tyytyväinen.



Maisemat matkan varrella vaihtelivat vuoristosta puuttomasta tundrasta ja valtaviin kuusimetsiin ja ahtojäiseen Hudsoninlahteen. Kaikille alueille yhteistä oli niiden valtavat välimatkat kylästä toiseen sekä satojen kilometrien taipaleet ilman yhtään vastaantulevaa ihmistä. Monsen ei epäillyt ollenkaan taitoaan tulla toimeen erämaassa. Muutaman kerran hän kuitenkin mietti henkistä kestävyyttään kun matkasi useita viikkoja yksin tapaamatta ketään.


Makuupussi ja -alusta on levitetty 30 senttimetriä korkealle kuusenoksista kootulle vuoteelle, ja makaan käsivarsi niskan alla katselemassa miljoonaa tuikkiviaa tähteä. Oikealla puolellani palaa nuotio ja vasemmalla makaavat koirat liikkumattomina kukin omalla kerällään pehmeässä lumessa. Ne ovat kylläisiä, lämpimiä ja juuri sopivan väsyneitä, eli uni on syvää ja mukavaa.



Pitkien yksin viettettyjen viikkojen jälkeen seuraavassa intiaanikylässä tavatut ihmiset toivat vaihtelua arkeen. Ihailen Monsenin tapaa ja avoimuutta tutustumisessa paikalliseen väestöön. Minne hän ikinä menikin, aina hän oli tervetullut. Uskon tämän johtuvan samasta asiasta, jota ihailen myös hänen videoissaan. Ainainen iloinen ilme ja nauravainen luonne avaa monta lukkoa. Monsen myös ymmärsi olevansa vieras vieraalla maalla ja käyttäytyi sen mukaan. Paikallisten intiaanipäälliköiden kunnioittaminen näkyin myös heidän tavassaan kunnioittaa valkoista vierasta.


Pysähdyn täsmälleen jääpeitteisen rantalinjan vierelle. Goose Bay on edessäni. Lopultakin! Kymmenen vuotta projekti on kulkenut mukanani. Kymmenen vuotta! Nyt jäljellä on kymmenen metriä! Tie on ollut pitkä, taakse on jäänyt tarkalleen 947 päivää ja 8252 kilometriä Pohjois-Alaskasta lähtemisen jälkeen, mutta nyt olen perillä!


Se on tehty!

Kun luin ensimmäisen kerran Monsenin kirjan Kanada- armoton erämaa, en nähnyt enkä kuullut mitään ympärilläni tapahtuvaa. Uppouduin niin täydellisesti mukaansa tempaavaan kerrontaan ja upeaan luonnon kuvaukseen. Toisella kerralla maltoin lukea jo hieman rauhallisemmalla tahdilla. Tämä onkin jokaisen seikkailunnälkäisen lukijan TOP5-listalla.

Lars Monsenin matkasta on tehty myös video Across Canada, joka löytyy youtubesta. Suosittelen kuitenkin ensin lukemaan kirjan.