maanantai 29. elokuuta 2016

Kolvananuuron monimuotoinen luonto

Syksy hiipii hiljalleen ja alkaa hivuttaa maisemaa viileään vaippaansa. Viime yö oli ensimmäinen pakkasyö ja aamulla lämpömittari näytti -0,4 astetta. Olin pistänyt herätyksen aamuksi klo 4.45 ja puolen kuuden jälkeen olin jo metsässä odottelemassa auringonnousua. Kirkas yö oli kuitenkin vähitellen muuttunut puoli pilviseksi aamuksi eikä auringonnousun kuvaamisesta tullut mitään. Tällä kertaa suuntana oli Kontiolahden ja Enon välimaastossa sijaitseva Kolvananuuron rotkolaakso ja luonnonsuojelualue. Jätin auton Kontiolahden puoleiselle Matovaaran P-paikalle ja lähdin siitä matkaan.


Kylmä yö nostaa paksun sumupilven Suuren Koirilammen päälle. 


Kartan mukaan lammen pohjoispään ympäri olisi pitänyt kulkea jonkinlainen polku. Sitä en kuitenkaan löytänyt mutta rantoja pitkin kulki hirvien tallaama polku, jota pitkin kuljin.


Hieman suttuinen kuva metsiemme toiseksi pienimmästä linnusta Peukaloisesta (Troglodytes troglodytes), joka on vain 10-11cm pitkä. Aamuhämärässä en saanut kiireessä otettua parempaa kuvaa eikä lintu jäänyt odottelemaan kovin pitkäksi aikaa lisäkuvien ottamista.


Panoraama Suuren Koirilammen pohjoispään suolta. 


Hirvet olivat kulkeneet pitkin jäistä suota. Hirvet pystyvät levittämään sorkkansa leveäksi eivätkä uppoa pehmeään suohon juuri sen syvemmälle kuin ihminen.


Suuressa Koirilammessa elävien majavien takia vedenpinta on noussut ja rannan kuuset ovat kuivaneet pystyyn.


Tuomi (Prunus padus)


Kellastuvat koivunlehdet ovat varma merkki lähestyvästä syksystä. Pitkä lämmin kesä alkaa olla takana ja edessä on pitkä ja kylmä talvi. 


Variksenmarja (Empetrum nigrum)


Puolukka (Vaccinium vitis-idaea)

Syksyn puolukkasato on erittäin runsas ja pienellä vaivalla saa talven varalle kerättyä kymmeniä litroja marjoja.


Myrskytuuli oli kaatanut suuria kuusia Suuren Koirilammen ja Pienen Koirilammen väliltä. 


Keitin aamukahvit Pienen Koirilammen nuotiopaikalla. Luonnonsuojelualueella nuotion tekeminen on kiellettyä muualla kuin merkityillä tulipaikoilla.


Rotkon pohjalla kulkee luontopolku jos tätä nyt poluksi voi kutsua. Kuivalla kelillä kivikossa kulkeminen onnistuu mutta sateen jälkeen en lähtisi kokeilemaan onneani.


Miljoonia vuosia sitten ympäröivistä rotkon kallioseinistä murtuneet louhikot valuivat rinnettä alaspäin. Kuvasta ei ymmärrä mittakaavaa mutta kivikolla on pituutta 50-70m ja leveyttäkin runsaat 30m.


Rotkon pohjalla virtaava puro häviää välillä kokonaan maan sisään ja solisee siellä kumeasti kivien välissä. Muutaman kymmenen metrin jälkeen puro taas tulee esille jostain kiven alta.


Kymmenien metrin korkuiset kallioseinämät kohoavat molemmille puolille rotkoa. Seinämien eri korkeuksilla vallitsee eri tyyppiset ilmastot. Pohjalla ilmasto on viileä, varjoinen ja kostea kun taas korkealla kallion reunalla se on kuuma, kuiva ja tuulinen. Pienilmasto selittääkin alueen kasvillisuuden vaihtelevuuden. Rotkon pohjalla lumi saattaa viipyä pitkälle kesäkuuhun. Silloin ylärinteillä on jo täysi kesä.


Rotkon pohjalla kasvaa rehevä saniaislehto, joka vaatii hämärän ja tasaisen kostean ilmaston.


Riidenlieko (Lycopodium annotinum)


Lähestyttäessä rotkon eteläpäätä, polku haarautuu ja kääntyy jyrkästi ylärinteeseen.


Noustaessa ylemmäksi rinteeseen rehevä lehto alkaa muuttua ensin sankaksi kuusikoksi ja myöhemmin karuksi jäkäläpeitteiseksi kallioksi.


Tästä ei tee mieli luiskahtaa alas. Seuraava pysähdys olisi kymmeniä metrejä alempana rotkon pohjalla.


Näkymä rotkon länsireunalta pohjoiseen Suuren Koirilammen suuntaan. Tästä polku lähtee vähitellen kaartamaan pois rotkon reunalta kohti Verkkovaaraa, jossa se yhtyy Kolinpolkuun.


Nuori punarinta (Erithacus rubecula)

Päivän aikana kilometrejä tuli yhteensä n. 7,5km. Kylmästä aamusta huolimatta päivällä lämmintä oli 16,5' ja sää puoli pilvinen. Kuvissa näkyvien lintujen lisäksi päivän havaintoina oli kaksi metsopoikuetta, yhteensä 7 koppeloa, tiaisia, peippoja, närhiä, korppeja sekä yksi pyy.

Retkellä tuli myös testattua uusi merinovillainen T-paita, josta kirjoitan lisää kokemuksia myöhemmin. Lyhyesti sanottuna, paita oli todella hyvä.


perjantai 26. elokuuta 2016

Vieraskynästä: Parantava pihkasalva


Pihkan parantava vaikutus on tunnettu kansanperinteessä kautta aikojen. Nykyään pihkaa käytetään myös modernissa lääketieteessä. Siitä on tehty tutkimuksia ja tietoa löytyy mm. täältä ja täältä. Tervastulissa pihkasta on kirjoitettu aiemmin täällä.

Pihkasalvan valmistus aloitetaan pihkapuiden kartoituksella. Pihka kerätään kuusista, keräämiseen pitää olla maanomistajan lupa. Hyvän sadon saamiseksi puiden runkoihin kannattaa tehdä uria kuoren syvyydeltä. Urat tehdään  auringon puolelle. Rikkoontunutta kohtaa puu alkaa korjata pihkalla. Urat kannatta tehdä hyvissä ajoin, vaikkapa jo vuosi ennen aiottua keräämisajankohtaa, sillä valuminen ottaa aikansa. Mutta ei hätää vaikka puissasi ei uria olisikaan. Pihkaa voi keräillä myös ihan vaan sieltä mistä sitä luonnostaan on valunut.

Pelkkä pihkakin hoitaa haavoja, mutta sitä on hankalaa käyttää. Sen vuoksi pihkasta kannattaa valmistaa salvaa.  Oliiviöljy tuo pihkasalvaan juoksevamman ja käytettävämmän rakenteen. Mehiläisvaha suojaa, rauhoittaa ja pehmentää ihoa. Myös kookosöljyllä on hoitava vaikutus.

Pihkasalvaa voi valmistaa monella eri tavalla, jokaisella tekijällä on oma ohjeensa. Ainesosatkin voivat vaihdella. Ohjeet ovat summittaisia ja niitä pitää soveltaa tarpeen mukaan. Minun ohjeeni on tällainen:


Pihkasalvan valmistamiseen tarvitset:
 
  •  kuusen pihkaa

  • oliiviöljyä

  • kookosöljyä 

  • mehiläisvahaa 

Lisäksi tarvitset näitä:

  • huolella puhdistettu säilyketölkki tai muu metallinen astia 

  • puukko tai veitsi

  • kertakäyttömuki tai puhdas lasiastia

  • sideharsokangas

  • kuminauhalenkki

  • puhtaita pieniä kannellisia lasiastioita valmiin salvan säilyttämiseen

  1. Kerää pihka säilyketölkkiin tai metalliastiaa. Pihka voi olla juoksevaa tai kuivunutta, kaikki käy. Sekaan tulee väistämättä myös roskia ja ötököitä mutta anna tulla. Pihkaa voi löytyä ruokalusikallinen tai kaksi desilitraa, määrällä ei ole juuri väliä.
  2. Arvioi pihkan määrä roskien seassa. Kaada pihka-roska-seoksen päälle oliiviöljyä suunnilleen saman verran kuin on pihkaakin, ehkä hiukan enemmän. Laita sekaan kookosöljyä paljon vähemmän kuin pihkaa ja mehiläivahaa vielä vähemmän. Ilman mehiläisvahaakin pärjää.
  3. Kuumenna seosta liedellä ensin kovemmalla lämmöllä, sitten hiljaisemmalla, niin kauan että kaikki ainesosat ovat sulaneet. Sekoittele välillä. Parempi olisi jos seos ei kiehuisi. OLE VAROVAINEN KUUMAN KEITOKSEN KANSSA, ÄLÄ JÄTÄ SITÄ HETKEKSIKÄÄN YKSIN!
  4. Laita puhdas sideharso kertakäyttömukin tai puhtaan lasiastian suulle, kiristä paikalleen kuminauhalla.
  5. Kaada kuuma pihkasalvaseos sideharson läpi astiaan. Älä painele tai puristele, muuten sideharson läpi menee sakkaa salvan sekaan ja valmiista salvasta tulee sameaa.
  6. Poista sideharso ja kaada valmis pihkasalva puhtaisiin, pieniin purkkeihin. Salva on tässä vaiheessa vielä aivan juoksevaa, mutta muuttuu jäähtyessään kiinteäksi. Sulje kannet ja jäähdytä.
  7. Pihkaantuneet työvälineet saat puhtaiksi oliiviöljyllä. 

Valmista pihkasalvaa käytetään haavojen, hiertymien, sienitautien, hankaumien jne. hoitoon. Se on tehokasta ja hellävaraista sekä lisäaineetonta.


tiistai 23. elokuuta 2016

Jänisjoen kaunis vesiretkeilyreitti


Jänisjoki saa alkunsa Aittojärvestä Joensuun kaupunkiin liitetyn Enon kunnan alueelta. Pituutta joella on 95 kilometriä, josta osa virtaa Suomen puolella ja osa Venäjän Karjalassa laskien lopulta Jänisjärveen.
Joki jatkaa vielä kulkuaan laskien Laatokkaan Läskelänjokena. Suomen puolella melottavaa järvi- ja jokiosuutta on noin 200 kilometriä. Tämä selittyy Jänisjoen latvoilla olevan Loitimon monilla laskujoilla.


Halutessaan leppoisaa järvi- ja jokimelontaa, voi retken aloittaa Koverosta Aittojärveltä (kartta). Reipasta koskimelontaa kaipaaville on tarjolla Kotajoen (kartta) tai Kuuttijoen (kartta) haarat. Näistä Kuuttijoki on selvästi jyrkempi, laskien Eimisjärven ja Loitimon välillä noin 26 metriä. Kotajoki laskee Korpijärven ja Loitimon välillä noin 20 metriä. Kaikkien haarojen pituus on noin 30 kilometriä. Kotajoen varrella on myös Vekaruksen ulkoilualue, josta olen kirjoittanut aiemmin. Jutun pääset lukemaan tästä.


Ylä-Peltokosken laavu

Käytin kauniin alkukesän päivän melomalla osan Jänisjoen vesiretkeilyreitin Loitimon alapuolisesta osasta. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta kun laskin kanootin vesille ja aloitin melomisen kohti Värtsilää. Aamupäivällä tuuli alkoi voimistua ja paikoin sain punnertaa eteenpäin hartiavoimin.


Tanikan rantakallioita


 Tanikan tyynen aamun rauhaa.


Kattilakosken nuotiopaikka

Jänisjoen varrella taukopaikat ovat pääosin siistejä ja hyvin huollettuja. Osa taukopaikoista on paikallisten kyläyhdistysten vastuulla, ja osan kunnossapidosta huolehtii Joensuun kaupunki tai Tohmajärven kunta. Muutaman taukopaikan kunnosta annoin sähköpostilla palautetta paikkojen ylläpitäjälle.  Jo saman päivänä sain vastauksen, että kuluvan kesän aikana osa vanhoista taukopaikoista puretaan ja muut kunnostetaan. Alkukesän aikana muutama taukopaikka on jo kunnostettu, ja rantautaumispaikat on kunnostettu varsinkin kajakkimelojia ajatellen.


Loitimon jälkeen Jänisjoen kosket on pääosin valjastettu sähköntuotantoon. Voimalaitosten ohitukset on ennen Saariota merkitty erinomaisesti punaisilla kanootin kuvilla sekä mustilla opasviitoilla.
Viittoja seuraamalla voimalaitosten ohittaminen käy sujuvasti helpointa reittiä. Kantomatkat voimalaitosten ohi ovat 100-200 metriä. Hyvien kulku-urien ansiosta apuna voi käyttää omaa kanoottikärryä.


Paikoin voimalaitosten kupeeseen on pystytetty myös infotauluja, joissa kerrotaan paikallista historiaa.


Voimalaitosten ohijuoksutusuomiin meneminen ehdottomasti kiellettyä! Automaattisen ohjauksen vuoksi vesimassat saattavat runsaiden sateiden jälkeen täyttää hetkessä uomat. Myöskään melominen tulvivassa uomassa ei ole turvallista kaatuneiden puiden ja erinäisen vanhan metalliromun vuoksi.


Joki virtaa monin paikoin syvässä uomassa ja joen penkoilla kasvaa lähes 20 metriä korkeita kuusia. Ympäristöön ei uomasta juuri näe, mutta leveä ja mutkitteleva joki on jo itsessään kaunis. Joen runsas linnusto pitää valokuvaajan kiireisenä, eikä kameraa ehdi välillä laittaa edes kameralaukkuun.


Rentukka (Caltha palustris)


Kalastajalle Jänisjoki tarjoaa ottipaikkoja esimerkiksi Peltokoskella sekä Patsolankoskella. Myös Loitimon yläpuolella, Vekaruksen ulkoilualueella, saaliiksi voi saada kirjolohta, harjusta, taimenta, kuhaa sekä haukea. Kirjolohi-istutuksia on vain edellä mainituilla koskialueilla.


Jänisjoen neljästä voimalaitoksesta vanhin on Saarion 1908 valmistunut voimalaitos. Nykyisin vanha voimalaitos on voimalaitosmuseona, kun viereen valmistui uusi voimalaitos vuonna 1984. Alimmainen voimalaitos on Vääräkoskella ja se on valmistunut 1915.


Aloitus- ja lopetuspaikkoja retkelle on matkalla runsaasti, mutta viimeisin helppo rantautumispaikka ennen joen laskemista Venäjälle on Niiralassa oleva uimaranta ja veneidenlaskupaikka. Tämän jälkeen joen penkat ovat todella jyrkät, ja osittain joki virtaa Värtsilän kylällä keskellä viljeltyjä peltoja. (Karttalinkki rantautumispaikkaan).


Juttu on julkaistu alunperin Retkipaikassa nimellä: "Jänisjoen vesiretkeilyreitillä melomassa."