tiistai 28. kesäkuuta 2016

Monikäyttöinen nokkonen arkiruokana

Nokkonen (Urtica dioica) on kaikista luonnonvaraisista kasveistamme ruokakasvina tärkein, koska se kasvaa kaikkialla, se on hyvänmakuinen, helppokäyttöinen, siihen ei kyllästy, siinä ei ole sivumakuja, sen ensimmäinen sato on kerättävissä varhain keväällä, jolloin tuoreravinnon sato on niukin ja sen ravintoarvo on suuri. Nokkonen on kaikista vihanneskasveista ravintopitoisin ja terveellisin. Nokkonen on kaloriarvoltaan samanarvoinen kuin peruna, kaksi kertaa ravitsevampi kuin porkkana ja lähes kolme kertaa viljeltyä pinaattia parempi. Siinä on 15 % hiilihydraatteja, 5,5 % valkuaisaineita, 0,6 % rasvaa ja 2,3 % kivennäissuoloja (Fe, K, Ca, Mg jne.).

perjantai 17. kesäkuuta 2016

Ivalojoen melontareissu 6.-11.6.2016

Aina ei hyvä suunnittelukaan auta jos luonto on vastaan. Tämä tuli huomattua ennen reissua sekä reissun aikana. Niinkuin reissun valmistelusta kirjoittamassani jutussa (linkki) kirjoitin, virtaama näytti jo viikko ennen reissua melko vaatimattomia lukemia. Lopulta reissun alkaessa, virtaama oli laskenut jo 42 kuutioon/s.

Sääennuste näytti vaihtelevan paria päivää ennen reissua rankkasateesta poutaan ja kaikkea siltä väliltä. Sadetutkaa katsellessa vaihtelevalle ennusteelle löytyi järkevä selitys. Luoteesta tuli tiistaina laaja matalapaineenalue, joka hajosi Suomen päälle saavuttuaan pienemmiksi sadealueiksi ja alkoi pyöriä laajaa kehää Pohjois-Suomen yläpuolella. Välillä Ivalojoen alue jäi sadealueiden väliin ja taas välillä oltiin rankimman saderintaman alla. Timo, yksi reissukavereistani, sanoi, että reissussa on aina hyvä keli vaikka se olisi minkälainen tahansa. Sillä ohjeella lähdimme katsomaan mitä tuleman pitää.


6.6.2016

Heräsimme 5.00 ja tukevan aamupalan jälkeen pakkauduimme autoon ja aloitimme matkan kohti pohjoista. Parin lyhyen tauon jälkeen olimme Rovaniemellä n. klo 13 ja kävimme syömässä ja ostamassa viimeiset ruokaostokset. Lähinnä kauppalistalla oli tuoreita kasviksia, hedelmiä, jne, joita ei kannattanut ostaa aikaisemmin.


N. klo 18 olimme Kutturassa (kartta) ja aloimme purkaa tavaroita autosta kanooteihin. Tavaraa oli suhteellisen paljon ja siitäkin suurin osa ruokaa. Meidän reissuilla on yleensä ollut tapana syödä hyvin eikä tälläkään kertaa tehty poikkeusta. Mukana oli runsaasti pakastettua lihaa, kasviksia, hedelmiä, jne. Myös jauhoja ja mausteita oli runsaasti mukana leipomista varten.


Aluksi koitimme ottaa kuskimme kanootin kyytiin kolmanneksi mutta matala joki teki hommasta turhan haastavaa. Lopulta kuskimme käveli runsaan viiden kilometrin matkan Kyläjoen tuvalle joen rantoja pitkin rinkan kanssa.


Parin kilometrin melomisen jälkeen vastassa oli Porttikoski, joka oli matalalla vedellä lähinnä kivinen ja hidasvirtainen pujottelurata. Syvin kohta oli lähellä oikeaa rantaa eikä sielläkään ollut vettä kuin 30-40cm.


Ensimmäisen yön vietimme Kyläjoen päivätuvalla (kartta). Tupa on rakennettu alunperin elokuvan lavasteeksi ja se selittää sen erikoisen sijainnin. Tulvalla tupa jää usein veden saartamaksi ja 2005 huipputulvalla vesi oli noussut yli puoli metriä kämpän lattiatason yläpuolelle. Kaminan takana olevaan palosuojalevyyn oli joku piirtänyt vesirajan ko. keväänä.


Hampurilaiset kuumenevat pannulla.


Alunperin oli tarkoitus paistaa sämpylät ja pihvit vasta reissussa mutta lopulta päätimme ottaa kotoa valmiit sämpylät. Maauunin rakentaminen ja sämpylöiden paistaminen ottaa kuitenkin 3h, joten siihen olisi pitänyt varata reilusti aikaa. Kaikenlaista puuhaa oli jo muutenkin sen verran reilusti, että jotain piti jättää toiseen kertaan.


Ivalojoen kanjoni Kyläjoen kohdalla lapin yöttömässä yössä. Maanantai-iltana alkoi taivas hiljalleen vetäytyä pilveen.


Kyläjoki laskee Ivalojokeen. ISO 100, f/22, 0,4s


7.6.2016

Aamulla ei ollut kiire mihinkään, joten heräilimme kaikessa rauhassa pilviseen aamuun. Osa heräsi seitsemän jälkeen keittelemään aamukahvia ja viimeisetkin kömpivät makuupusseistaan ennen yhtätoista. Tukevan aamupalan jälkeen lähdimme hiljalleen melomaan jokea alaspäin.


Kauniita pieniä puroja laski jokeen paljon. Joitakin niistä kävimme katsomassa ja kuvaamassa.


Ivalojoella näkee runsaasti ihmisen jättämiä jälkiä joen rannoilla. Kullankaivajien kämppien raunioita ja jonkinlaisia kaivamisen jälkiä oli monessa paikassa. Tässä on ilmeisesti kokeiltu rännätä maa-ainesta kullan löytymisen toivossa.


Suo-orvokki (Viola palustris)


Saarnakönkäällä (kartta) rantauduimme ensin joen vasemmalle rannalle ja kävimme tutkimassa hiidenkirnuja. Korkealla joen pinnan yläpuolella on suuri hiidenkirnu, joka on alaosastaan auki. Myös könkään oikealla puolella on heti vesirajassa pienempiä hiidenkirnuja.


Saarnaköngäs oli useammassa julkaisussa mainittu vaikeaksi laskettavaksi mutta ainakaan 40m3/s virtaamalla siinä ei ollut mitään vaikeata. Tämä olisi mielenkiintoista käydä laskemassa isolla vedellä.


Tästä kuvasta saa parhaan käsityksen kallioiden korkeudesta. Kallion laella on kaksi miestä seisomassa.


Selfie kosken rannalla. On se vaan aina yhtä hienoa seistä kosken rannalla ja katsella virtaavaa vettä.


Kun olimme riittävästi kiipeilleen kallioilla ja katsoneet sopivan laskulinjan könkäästä, meloimme joen toiselle puolelle tekemään lounasta.


Pari kuvakaappausta kypäräkameralla kuvatusta videosta Saarnakönkäällä. Hieman mutkaisesta laskulinjasta huolimatta koski oli helppo ja selkeä.


Minä niin tykkään näistä kynttiläkuusista. Ne ovat sään pieksämiä ja lumet murjomia mutta silti kauniita.


Vähitellen alkavat kanjonin seinät kohota yhä ylemmäksi joen pinnan yläpuolelle.


Appisjoki laskee vetensä Ivalojokeen. Joen suulla on Anna Kaapin kotakenttä (kartta), jossa on myös nuotiopaikka. Kotakenttä on vanha saamelaisten asuipaikka.


Matalan veden aikaan Appisjoen ja Ivalojoen yhtymäkohdassa on sadan metrin levyinen kivikko.


Kivikko jatku useita satoja metrejä Ivalojoen alavirran suuntaan.


Iltapäivällä saavuimme Kultalaan (kartta). Nämä vanhat rakennukset ovat upeita! Ajan patina näkyy rakennusten seinissä. On hienoa, että näiden kunnostamiseen ja ylläpitoon käytetään aikaa ja rahaa. Ne kertovat ainutlaatuisesta historiastaan, 1800-luvun lopun kultaryntäyksestä Ivalojoelle.


Kultalan päärakennuksen sisätiloja.


Alkuperäisten piirrustusten mukaan rakennettu leipomo. Kultalassa toimi kultaryntäyksen aikaan kapakka, josta sai ruoan ja viinaryypyn 1,5 markan hintaan. Kullankaivajan päiväpalkka oli 3,5 markkaa, joten jokainen voi suhteuttaa ruoan hintaa omaan ansiotasoonsa.


Alkuperäisten piirrustusten mukaan 1982 rakennettu Kultalan väentupa. Rakennuksessa majoittui suuren kultaryntäyksen aikaan Kultalan poliisit. Nykyisin väentupa toimii varaustupana.


Mesimarja (Rubus arcticus)


Minulta tilattiin jo lähes perinteeksi tullut pannupitsa. Tällä kertaa tein salamipitsaa ja hyvin tuntui uppoavan nälkäisiin suihin.


Kultalasta pääsee riippusiltaa joen yli. Sillan jälkeen Björklundinvaaraan nousee 561 porrasta.


Joen toisella puolella oleva avokallio on n. 90m joen pintaa ylempänä. Täältä näkyy hyvin Kultalan rakennukset sekä maisema länteen.


 Ivalojoen kanjoni länteen Björklundinvaaralta.


8.6.2016

Alkuperäisen suunnitelman mukaan oli tarkoitus tehdä päiväretki Kehäpäälle tai Pietarlauttaselle (kartta). Tiistai-iltana alkanut sade ei erityisemmin houkutellut retkeilemään, joten pidimme Kultalassa kämppäpäivän, nukuimme parit päiväunet, teimme hyvää ruokaa ja katselimme ikkunasta kuinka tuuli taivutti puita kaarelle.


Sateinen Ivalojoen kanjoni Kultalan rannasta itään.


Tökkäsimme kepin vesirajaan 7.6. illalla. Aamulla 8.6. vesi oli noussut muutaman sentin ja vesiraja siirtynyt n. 10cm.


Kultalan savusauna. Tietääkseni sauna ei ole nykyisin enää käytössä.


Kultalan vuokratupa ja autiotupa. Vieraskirjan mukaan autiotuvan puolella on kävijöitä kesäaikaan monta kertaa viikossa. Meillä kävi hyvä tuuri kun meidän lisäksemme autiotuvan puolella ollut ketään. Vuokratuvassa oli Kultalaan saapuessamme kaksi ihmisistä mutta hekin lähtivät 8.6. aamupäivällä jatkamaan matkaa.



Sateesta huolimatta kävin päivän aikana tekemässä pari lyhyttä kävelylenkkiä lähialueella. Paremmalla kelillä kanjoni olisi upea kuvauskohde. Kovan tuulen ja sateen vuoksi linssiä oli vähän väliä pyyhittävä puhtaaksi. Silti suurimmassa osassa kuvista oli vesipisaroita. Joistakin poistin niitä jälkikäteen mutta suurin osa kuvista meni suoraan roskakoriin.




Ruohokanukka (Cornus suecica)




Lapinesikko (Primula stricta)


Illalla mittakepin mukaan vesi oli noussut jo 10cm. Ensimmäisen sateisen vuorokauden aikana vedenpinnan nousu oli hidasta.


9.6.2016


Illalla ja yöllä lämpötila oli nollassa tai hieman pakkasen puolella. Aamulla lämpötila on noussut jo asteen plussan puolelle. 


Yöllä vesisade oli muuttunut lumeksi ja maa oli valkoinen. Paikoitellen lunta on n. 5cm


Lähdimme melomaan jäätävän kylmässä säässä Ivalojokea alaspäin. Lämpötila oli edelleen juuri ja juuri plussan puolella. Navakka tuuli ja räntäsade ei tehnyt säästä yhtään lämpimämmän tuntuista. Tähän kun vielä yhdistetään jokaisessa koskessa päälle roiskuva vesi, haasteena oli pysyä lämpimänä. Jokainen puki märkäpuvun päälle kuoriasun tai sadeviitan. Pysähtyä ei juuri tehnyt mieli koska vilu iski heti.


Rovaniemenkoski takamelojan kuvakulmasta. Videolta kaapatut kuvat eivät ole laadullisesti parhaita mutta niistä näkee parhaiten kosken luonteen. Mukavia pieniä könkäitä sekä isoja aaltoja oli useassa koskessa.


Ruokatauolle pysähdyimme Sotajoelle. 400m jokisuulta ylöspäin on Liljeqvistin autiotupa (kartta), johon mahtuu kaksi ihmistä nukkumaan. Tuvalla oli kuivaa polttopuuta ja sopiva suoja tuulta vastaan, joten teimme ruoan tuvan pihalla.


Sotajoen viimeinen puoli kilometriä on upeaa koskea. Joskus pitää tämäkin käydä melomassa. Vuolas virta, suuret aallot, mutkikas ja haasteellinen laskureitti vaatii melojilta saumatonta yhteistyötä ja hyvää koskenlukutaitoa.  


Autiotuvan pihalla oleva museosauna ei ole koolla pilattu mutta kyllä sinne sisälle kaksi ihmistä mahtuu. Sauna on käyttökiellossa.


Vatsa täynnä hyvää ruokaa, lämmin hirsikämppä ja erämaan rauha. Mitä muuta ihminen tarvitsee ollakseen tyytyväinen elämäänsä?


Korvasieni (Gyromitra esculenta)


Kullanhimo tekee ihmisestä hullun. Tämäkin kivikko on kullankaivajien tekemä. Kivet on kannettu ja kärrätty Sotajoen varren kaivauksilta tänne. Kivikon koko on ainakin hehtaarin kokoinen ja voi vain arvailla montako sataa tonnia tässä on kiviä.




Lahtelainen insinööri Toivo Liljeqvist rakensi 50-luvun alussa Tolosessa suuren ruoppaajan, joka kiskottiin hevosilla Ritakosken yläpuoliseen suvantoon (kartta). Tarkoituksena Liljeqvistillä oli nostaa ruoppaajalla maa-ainesta Ivalojoen pohjasta ja ottaa kulta talteen. Yritys ei kuitenkaan tuottanut haluttua tulosta ja ruoppaaja jäi joen rannalle muistuttamaan monista yrityksistä rikastua. 1900-luvun alussa Ivalojokea myös suunniteltiin padottavaksi Ritakosken kohdalla, jotta pohjaa päästäisiin tutkimaan. Tähän ei kuitenkaan saatu lupaa ja patoaminen jäi vain suunnitelmaksi.


Ritakoskella (kartta) on vanhoja työkoneiden osia sekä infotauluja, joissa kerrotaan Ritakosken kultalan historiasta. Ritakoski oli tärkeä etappi kullankaivajien matkatessa silloiseen Kyrön, nykyiseen Ivalon kylään.

Aikanaan Ritakoskella on ollut runsaasti rakennuksia ja väkeä töissä. Ritakoskessa on ollut toiminnassa myös mm. saha ja höyläämö. Vähitellen rahoitusvaikeuksien takia Ritakosken alue autioitui ja lopulta puuhamiehenä ollut Heikki Kivekäs joutui spriireseptin väärentämisestä vankilaan ja kuoli siellä.


Missä suomalainen, siellä sauna. Ivalojoen rannoilla Kultalan jälkeen on runsaasti erilaisia telttasaunan kehikoita. Ritakoskella on yksi parhaiten tehdyistä ja lämmitimme sen kiukaan. Kolmen tunnin lämmittämisen jälkeen kivikasa antoi mahtavat löylyt. Ennen loppui saunojilta kunto kun kiukaasta lämpö.


Ritakosken autiotupa ja vuokratupa. Taustalla näkyy vanha navetta, joka toimii varastona.


Tunturikurjenherne (Astragalus alpinus)


Kullero (Trollius europaeus)


Ritakosken koirankoppi. Liekö syvän lumen takia nostettu kannonpäähän? Koirankopin katto oli tehty tuohesta.


Taas syödään. Wokin jälkiruoaksi paistoimme muurinpohjalettuja hillolla ja kinuskikastikkeella.


10.6.2016


Aamulla kävin kävelemässä Ritakosken yläpuolella. Porojen lisäksi rannoilla näkyi romahtaneita hirsirakennuksia ja kullankaivajien kaivantoja.


Suopursu (Rhododendron tomentosum)



 Metsätähti (Trientalis europaea)


 Kuukkeli (Perisoreus infaustus)


Sammal on vanha tapa tilkitä hirsiseinän raot. Nykyisin sammalen tilalla käytetään yleensä pellavaa.


Ritakosken autiotuvan luonnonkivestä muurattu savupiippu. Haapalaudasta tehty katto kestää kymmeniä vuosia.


Ritakoskelta jatkoimme kohti viimeistä yöpaikkaamme Louhiojaa. Edessä näkyvä tunturi on Iso-Palsi. Mittasuhde hämää eikä laki näytä niin korkealta kuin se todellisuudessa on. Joen pinnasta edessä näkyvällä avoimelle kalliolle on nousua lähes 200m.


Ritakosken jälkeen maisema alkaa muuttua. Kallioiset ja louhikkoset rannat muuttuvat korkeiksi hiekkapenkoiksi ja joki rauhoittuu leveäksi virraksi. Ritakosken ja Louhiojan välillä ei ole kuin muutama niva eikä koskia ollenkaan. 


Hieman ennen Louhiojan suuta on Johan Conrad Lihrin muistomerkki (kartta). Lihr oli Suomen rahapajan johtaja ja oli Pohjois-Suomeen suuntautuneen kultaa etsivän retkikunnan johtaja. Tältä paikalla tehtiin ensimmäinen Ivalojoen kultalöytö 17.9.1868.


Louhiojan suulla on nuotiopaikka ja 400m puroa ylävirtaan löytyy autiotupa (kartta). Tuulinen sää houkutteli meidät autiotuvalle yöksi.


Louhiojan autiotupa on pieni maata vasten rakennettu rakennus. Voi olla, että tämä on alunperin poromiesten rakentama, koska poroaita kulkee 10m päässä kämpän nurkasta.


Lounaan jälkeen lähdin Timon kanssa kiipeämään Iso-Palsille Jounin ja Jaskan jäädessä kämpälle huilaamaan ja valmistelemaan päivällistä.


Naavaa oli lähes jokaisen männyn kyljet täynnä. Runsas naavakasvusto on merkki puhtaasta ilmasta. 


Huippua lähestyessä männikkö alkaa muuttua vaivaiskoivikoksi.  


14 kuvan panoraama Iso-Palsilta pohjoiseen. Pietarlauttanen, Vaskistunturi, Nuovakkapää, Korkianokka ja Paalupää olivat vielä kaksi päivää lumisateen jälkeen lumihuippuisia.



Timo kiikaroi kaukaisuuteen. Mitähän liene näkyi? Aikakin lumisia tunturin huippuja.



Iso-Palsin huippu (kartta). Nousua joen pinnasta kertyi 200m ja matkaa huipulle ja takaisin 7,5km.


Nattaset näkyvät kaakon suunnalla. Matkaa Iso-Palsilta Nattasille on linnuntietä 44km.


Luonto on ankara puille. Tämäkin mänty on katkennut latvasta ja alkanut sen jälkeen kasvaa leveyttä. Korkeutta puulla on hädin tuskin 3m mutta runko on 40cm paksu.


Osa matkasta oli helppokulkuista kovaa jäkäläkangasta. Varsinkin alaspäin tultiin hyvällä vauhdilla.


Nahkajäkälä (Peltigera)


Poro oli kohdannut loppunsa Louhiojalla. Jäljellä oli enää takajalat ja lantioluu. Muuten eläin oli petojen syömä.


 ISO 100, f/9, 1/3s


Naudanpaistin päälle Jouni paistoi meille köyhiäritareita mansikkahillolla ja kermalla höystettynä.


11.6.2016
 

Viimeiselle päivällä melottavaa jäi enää 15km ja yksi koski. Joen varren puista lähti lentoon merikotka. Matkaa kotkaan oli 150m, eikä kamera tietenkään ollut käsissä. Lintu laskeutui kauemmaksi puihin ja lähti jälleen lentoon 200-300m päästä. Silloin sain kuvan mutta pitkästä matkasta johtuen en saanut tämän parempaa kuvaa. 


Joen rannan puut ovat vaihtuneet kynttiläkuusista männikköön ja rehevään koivikkoon. Laskua joessa Kutturan ja Tolosen välillä on 82,5m.


 Rentukat (Caltha palustris) ovat jääneet tulvan alle Toloskosken suvannossa.


Reissun viimeinen koski oli Toloskoski (kartta). Tätä oli hehkutettu vaikeaksi ja jopa vaaralliseksi. Ainakaan 142m3 virtaamalla koskessa ei ollut mitään erikoista. Muutama suuri aalto ja pari pinnassa olevaa kiveä. Reittiohjeissa varoitettiin suurista kivipaasista keskellä alakoskea mutta niistä näimme rannalta vain kaksi. Nekin oli väistettävissä helposti.


Isokoskelo pariskunta (Mergus merganser)


Retkemme päätös Tolosessa. Hyvä rantautumispaikka on veneiden vesillelaskupaikka (kartta). Reittiohjeissa on hieman harhaanjohtavasti sanottu, että Toloskosken jälkeen kilometrin päässä on Tolosen talot ja rantautumispaikka. Rantautumispaikkaan on kuitenkin n. 4km Toloskoskelta. Liekö ensimmäisen talon rantaan rantauduttu liian monta kertaa kun siihen oli laitettu "Privat"-kyltti?


18v palvellut työjuhta ei pettänyt tälläkään kertaa. Pohja alkaa olla sen näköinen, että kanootilla on oltu enemmän koskessa kuin järvellä.

Kokonaisuutena reissusta ja Ivalojoesta jäi hyvä maku. Paikat olivat hyvässä kunnossa, autiotupia ja nuotiopaikkoja on runsaasti. Retkeilijöitä näimme kuuden päivän aikana vain neljä. Ensimmäisellä kerralla retkeilijät olivat Kultalan vuokratuvassa ja toisella kerralla kaksi vaeltajaa oli juuri lähdössä Ritakoskelta kun saavuimme sinne. Saimme koko reissun nauttia erämaan rauhasta. Maineeltaan Ivalojoki on hurja mutta ainakaan oman kokemukseni mukaan maineessa on se kuuluista lapin lisä.



Lähtiessä virtaama oli 42m3/s ja laski ensimmäisen yön aikana 40m3:oon. Lähes kaksi vuorokautta jatkuneen sateen ansiosta virtaama nousi 178m3:oon ja veden korkeus Kultalassa 65cm ja Pajakosken mittauspisteessa lähes 90cm. Tällä kokemuksella parhaat kyydit koskissa saa kun virtaama on lähelle 200m3. Ivalojoelle pitää vielä palata uudestaan ja meloa yläosan kosketkin isolla vedellä.

Reittiohjeet ja nuotitukset koskiin löytyvät luontoon.fi-sivulta. Ivalojoen mielenkiintoisesta historiasta voi lukea myös Kultahippu.fi-sivulta.


Reissustamme voi lukea myös Timon blogista, joka löytyy täältä.


Lopuksi vielä totuttuun tapaan video. Vesisade kasteli linssin ja pyyhkimisestä huolimatta se aiheutti välillä kuvaa suttua. Alunperin materiaalia oli 1h 33min, josta puristin parhaita paloja 19 minuuttiin. Paljon hienoa materiaalia jäi käyttämättä mutta kukapa sitä jaksaa kovin pitkästi katsoa?