sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Pakkanen tekee jäätaidetta

Vesisateiden jälkeen talvi kiristää hiljalleen otettaan. Viime yön myrsky ja tämän päivän -6,5' pakkanen saa veden jäätymään rannoilla mielikuvituksellisiin muotoihin. Kävin vaimoni kanssa kävelyllä Kuhasalossa ja samalla kuvasimme jäämuodostelmia. Tällä kertaa oli mukava kun molemmilla oli omat kamerat eikä kummankaan ei tarvinnut odotella vuoroaan.

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Hyvää joulua ja onnellista vuotta 2016!


Kiitos kuluneesta vuodesta kaikille Tervastulia-blogin lukijoille! Kävijätilastoja on ollut mukava seurata pitkin vuotta. Varsinkin kuluneen syksyn aikana blogia on luettu innokkaasti ympäri maailmaa. Viimeisen kolmen kuukauden aikana blogissa on vierailtu lähes 30:sta maasta yli 10 000 kertaa. Se tuntuu mukavalta. On hienoa tuoda suomalaista luontoa tunnetuksi maailmalla sanoin ja kuvin. Blogin lisäksi youtube-kanavani videoita on katseltu vuoden aikana tuhansia kertoja.

lauantai 19. joulukuuta 2015

Sammeli Salotonttu Vekaruskoskella


Siskoni tarjoutui lastenhoitajaksi jos haluaisimme lähteä vaimoni kanssa jouluostoksille. Kaikki joulusalaisuudet oli jo ostettu, joten piti miettiä muuta tekemistä. Vaikea ei sitä ollut keksiä. Päätimme lähteä suttuisesta kelistä huolimatta Vekaruskoskelle kuvaamaan.

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Laavu lähimetsään osa 6: Sillan rakentaminen ja polun raivaaminen


Lauantaiaamuna saimme tehtyä sillan ojan yli neljästä edellisenä päivänä tekemästäni kuusilankusta. Ensimmäinen hikinen urakka oli vetää 70-80kg painavat lankut 100m peltoa pitkin ojalle. Tein lankut halkaisemalla kaksi 5m pitkää ja 25-30cm paksua kuusitukkia. Latvasta jäi vielä kaksi 1,5 metrin pätkää, jotka upotimme maahan ojan penkkaan. Lankkua lovettiin alapuolelta sen verran, että sillankansi saatiin suurin piirtein tasaiseksi. Parin sentin heitto korkeudessa ei haittaa mitään. Pääasia, että siltaa pitkin pääsee kävelemään kompastumatta.

tiistai 8. joulukuuta 2015

Laavu lähimetsään osa 5: Nurkkakivet, lattialankut ja kattovasat valmiina

Niin siinä taas kävi, että voimakas lounaistuuli lämmitti ilman ja toi tullessaan vesisadetta. Sen myötä suli 25-30cm lunta ja haaveet joulukahvien juomisesta laavulla. Tällä hetkellä on lämpöä +0,5'C ja täysin lumeton maa. Jos jotain hyvää tästä on keksittävä niin saatiinpahan rauhassa laavun paikka valmiiksi.


sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Kolmen ruokalajin itsenäisyyspäivälounas


Juhlapäivänä pitää syödä hyvin ja itsenäisyyspäivänä mieluusti ruoan pitää olla suomalaista. Tänä vuonna tein alkuruoaksi kanttarellikeittoa. Pääruokana oli hirven paahtopaistia, valkosipulikermaperunoita, kokonaisena paistettuja sipuleita, keitettyjä porkkanan ja nauriin paloja, kaali-omena-puolukkaraastetta ja jälkiruoaksi kotitekoista puolukka-kinuskijäätelöä. Vaimoni auttoi raasteen ja kinuskin tekemisessä, että saimme ruoan ajoissa nälkäisille lapsille.
Raaka-aineet olivat mausteita lukuunottamatta 100% suomalaisia. Näin tuli kannatettua myös kotimaisia maanviljelijöitä.