sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Ruskaretki Kolin kansallispuistossa 26.9.2015

Vaimoni lähti viikonlopuksi reissuun ja kaksi lasta mummolaan. Loppujen kanssa piti keksiä tekemistä, ettei tarvitse olla koko viikonloppua kotona.
Aurinko paistoi ja ruska värjää maisemaa, joten päätimme lähteä Kolille valokuvaamaan ja retkeilemään. Parkkipaikalle päästyämme huomasimme jonkun muunkin keksineen saman idean. Jopa tienvarretkin olivat täynnä autoja. Pienen etsimisen jälkeen yksi auto lähti parkkipaikalta pois ja pääsimme siihen.
Myöhemmin selvisi syy väenpaljouteen. Pohjois-Karjalan liikunta ry (Pokali) oli järjestänyt kaikille avoimen Koli347-Liikunnan iloa- ulkoilutapahtuman. Nuotiopaikoilla oli tarjolla kahvia, lettuja ja makkaraa. Emme antaneet väenpaljouden haitata vaan nautimme kauniista säästä ja ruskan värjäämästä maisemasta.
 
 Parkkipaikalta noustaan kiskohissillä ylös luontokeskuksen pihaan.

Luontokeskuksen pihalta nousee monet jyrkät portaat ylös kohti Ukko-Kolin huippua. Talvella näitä portaita voi tulla vauhdikkaasti alas.

 Lähempänä huippua polku tasoittuu leveäksi hiekkakäytäväksi.

 Ukko-Kolin huipulta näkymä pohjoiseen.
Ukko-Kolin huippu kohoaa 347,2m merenpinnan yläpuolelle ja 253,5m taustalla näkyvää Pielisen pintaa korkeammalle.

 Ruska värjää maisemaa. Taustalla oikealla Mäkrä. Taempi on luultavasti Vesivaara.


Kolin kansallismaisema on maapallon kehityksen aikakirja. Ukko-Kolin huippu on kvartsiittia, muinaista merenpohjan hiekkaa, joka kerrostui noin 2300 miljoonaa vuotta sitten. Tällä paikalla kallioperän muodostaa hiekan kerrostumispohja, muinaista mannerta edustava arkeeinen graniittigneissialue. Sen ikä on 3000-2600 miljoonaa vuotta. Graniittigneissialue jatkuu järven takana siintävään horisonttiin. 
(lainaus infotaulusta)

 Maisemaa Akka-Kolilta lähteen.
Akka-Kolin alttari. Ristin korkeus on 2,5-3m ja alttaripöydän leveys 2m. Montakohan hääparia on vihitty tällä alttarilla?

Maisema Paha-Kolilta koilliseen.

 Samalta paikalta kaakkoon.

 Paha-Kolilta matka jatkui kohti Mäkränahoa.

Kuvanottopaikan ja edessä näkyvän Pieni-Kolin välillä on kymmenien metrien lähes pystysuora pudotus Kolinuuron rotkoon. 

Huipuilta polku laskeutuu vähitellen kohti Mäkränahoa. Maisema muuttuu karusta kalliorinteestä ensin tiheäksi kuusikoksi ja lopulta reheväksi lehdoksi.

Mäkränahosta käännyimme kohti Paimenenvaaran nuotiopaikkaa, jossa kävimme keittämässä kahvia ja paistamassa makkaraa. 

 Lillukka (Rubus saxatilis)

 Metsäkurjenpolvi (Geranium sylvaticum)

 Pohjanmesisieni (Armillaria borealis)

Kolinuuron pohjalla on rotkoon kasvanut aapasuo, joka saa ravinteensa ympäröiviltä kalliorinteiltä. Astuin kuvaa ottaakseni polulta sivuun ja upposin polvea myöten rahkasammeleeseen.

Rotkon rehevät rinteet näyttävät satumetsältä. Luonnontilaisessa metsässä kaatuneita puita peittää paksu sammal.

Rotkon pohjalta polku nousee 45m jyrkästi kohti Pieni-Kolia. Vertaamalla lasten korkeuseroa ymmärtää kuinka jyrkkä polku on.

 Samasta kohdasta otettu kuva alaspäin.

 Jyrkimpiin paikkoihin on tehty portaat.

 Pieni-Kolin huipulta kohti Paha-Kolia. Aiemmin oli kuva vastapuolelta kohti tätä paikkaa.

Edessä oleva Kolinuuro on kallioperän ruhjevyöhyke ja samalla merkittävä geologinen rajapinta. Pieni-Kolin kalliot ovat arkeeista graniittia, mutta Paha-Kolin laki on yli 300 miljoonaa vuotta nuorempaa Kolin kvartsiittia. Uuro on syntynyt kohtaan, jota pitkin jäykät kalliolohkot ovat siirtyneet toisiinsa nähden. Rotkon muodot ovat mannerjäätikön viimeistelemiä. Jäätikkö puhdisti uuron rikkoutuneesta kalliosta ja rapautumistuotteista, louhi kvartsiittijyrkänteen haurasta reunaa ja kuljetti kvartsiittilohkareita Pieni-Kolin graniittikallioille. 

Arkeeisten kivilajien synnyn yksityiskohtia ei tunneta. Ne olivat lähes nykyisten kaltaisia jo 2600 miljoonaa vuotta sitten ja muodostivat kvartsiittien kerrostumispohjan. Kvartsiittien kerrostuminen ja juonikivien synty liittyvät satoja vuosimiljoonia kestäneeseen tapahtumasarjaan. Ensimmäisessä vaiheessa muinainen manner halkesi ja halkeama avautui valtamereksi. Merivaihetta seurasi kivikehän laattojen törmäys. Sen myötä meri sulkeutui ja törmäyssaumaan kohosi korkea vuorijono.
(lainaus infotaulusta Pieni-Kolilla)

 Uuron rehevää pohjaa Ukko-Kolin alapuoleisella rinteellä.

Pieni-Kolilta polku laskeutuu jälleen 20m alas rotkoon ennen 70m jyrkkää nousua kohti luontokeskuksen pihaa. Kolinuuron kierroksella korkeimman ja matalimman paikan korkeusero on 112m.


Pielisessä lähellä Kolin puoleista rantaa näkyvät pienet saaret (Pieni- ja Iso-Hölö sekä Sikosaari) ovat tummaa juonikiveä, joka kiteytyi 2200 miljoonaa vuotta sitten vanhempien kivilajien joukkoon tunkeutuneesta kivisulasta. Pienten saarien takana Pielisen selkää halkoo harjusaarien jono. Se on syntynyt jäätikköjoen kerrostamasta harjusorasta viimeisen jääkauden loppuvaiheessa noin 11 000- 12 000 vuotta sitten. Sitä nuorempia ovat soiden eloperäiset kerrostumat. Yhdessä kansallismaiseman osien ikähaarukka kattaa yli puolet maapallon tähänastisesta kehityshistoriasta.
(lainaus infotaulusta)

Kiersimme Uuron kierroksen vastapäivään ja kierroksen opastaulut olivat vasta matkamme lopussa.
Kaikkine kiertolenkkeineen päivälle tuli kävelyä n.5km. 3-vuotias käveli koko retken vaikka lopussa piti jo auttaa nostamalla jyrkimpien paikkojen yli. 1,5-vuotias oli minulla rinkassa, jossa oli myös suurin osa syötävista ja juotavista lisäämässä painoa. Jyrkät polut ja 17-18kg rinkka selässä saivat paidan kastumaan.

Suomalaisen taidemaalarin Eero Järnefeltin tunnetuimpia töitä ovat maalaukset Kolin maisemista. Järnefeltin kasvonpiirteet ovat kallioon kiinnitetyssä taulussa Uuronkierroksen alkupäässä.

 Sutkanvaara, Käränkävaara ja Rintasenvaara. 

Näitä upeita maisemia Järnefelt on ikuistanut maalauksissaan.

torstai 24. syyskuuta 2015

Lintujen talviruokinta kannattaa aloittaa hyvän sään aikana

Hömötiainen (Poecile montanus)

Lintujen talviruokinnan aloittamiselle ei ole olemassa määritelmää "liian aikaisin". Ruokinta kannattaa siis aloittaa jo hyvissä ajoin sulan maan aikaan, jolloin linnut oppivat ruokapaikan ennen talven lumia. Nyt onkin oikein hyvä aika tehdä tai hankkia lintulauta ja aloittaa lintujen ruokkiminen.

Lintulautoja on niin monenlaisia kun on tekijöitä. Yksinkertaisimmillaan se voi olla mehupullo, johon on leikattu alaosaan reikä ja ripustettu narulla roikkumaan. Toisaalta lintulauta voi olla myös arkkitehtoninen taidonnäyte. Jälkimmäisestä tosin on iloa lähinnä tekijälle ja lintujen katselijalle.

Talitiainen (Parus major)

Lintulauta kannattaa tehdä sellaiseksi, etteivät linnut pääse sen sisälle sotkemaan syötävää ulosteilla.  Toisekseen lintulaudan on hyvä olla niin suuri, ettei sitä tarvitse olla täyttämässä joka päivä. Lintulautaa ei myöskään kannata viedä pihan perälle, jolloin keskitalvella sen täyttääkseen joutuu kahlaamaan lumihangessa kymmeniä metrejä.

Sinitiainen (Parus caeruleus) 

Lintulaudan sijoittamisessa on tärkeää, että linnuilla on lähistöllä puita, joihin ne pääsevät suojaan. Mm. tiaiset hakevat siemenen laudalta ja lentävät puuhun syömään. Hyvä lintulaudan sijainti antaa myös mahdollisuuden tarkkailla ja kuvata lintuja. Ne tottuvat nopeasti ihmisiin eikä edes ruokintapaikan sijainti lähellä ikkunaa haittaa niitä.


Lomapäivän ratoksi askartelin autotallissa pihaan yhden lintulaudan lisää. Seinän leveys ja korkeus ovat mitoitettu tallista löytyneiden vanerin jämäpalojen koon mukaan. Seinät on kiinnitetty toisiinsa 3mm ruuveilla. 6mm vanerin reuna kestää hyvin ruuvata kulmat kiinni kun poraa 2,5mm terällä reiän.

Pohjaksi leikkasin 28mm hirsipaneelin palan. Katto on sivuilta ja takaa 3cm ja edestä 5cm seiniä leveämmällä ja sen sisäpuolella on myös paneelinpala painona, ettei tuuli viskaa kattoa pois.


Lintulaudan sisäpuolelle laitoin vanerinpalan viistoon, jolloin loputkin siemenet valuvat kohti syöttöaukkoa.


Poltin seinät ja katon toholla tummaksi ja käsittelin kiinanpuuöljyllä. Sävytin öljyn tilkalla tervaa, jolloin vaneri sai kauniin kullanruskean värin.


Tolpan upotin maahan ja käsittelin myös öljyllä. Korkeutta on sen verran, että siementen määrä on helppo tarkistaa ja tarvittaessa täyttää.

keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Kanoottiin kiinnityslenkit ilmapusseille ja tynnyreille

Jaakko Mäkikylän Off Road Paddler-blogissa esiteltiin taannoin kuinka kanoottiin saa tehtyä kätevät kiinnityslenkit tavaroille ja ilmapusseille. Kiinnitysratkaisu mahdollistaa monenlaisten tavaroiden kiinnittämisen.

Otin kopin yksinkertaisesta mutta erittäin toimivan näköisestä ideasta ja laidan vaihdon jälkeen pistin ajatuksen hautomaan. Hankin 4mm Paracord-narua ja sisämitaltaan 5mm kirkasta kumiletkua.

Porasin reiät laitaan 5mm terällä sabluunaa apuna käyttäen.

 Lyhyemmät välit ovat 5cm ja pitemmät välit 15cm.

 Narun pujotin lenkeiksi 20cm letkunpätkän läpi.

 Tynnyrien kiinnittämiseen riittäisi vähempikin hihnamäärä mutta samaan kohtaan voi laittaa tynnyrien tilalle myös ilmapussit.


Keulasta ja ehkä myös perästä on tarkoitus ottaa alumiininen kolmio pois ja korvata se ilmapussilla. Kaatuessaan kanootti kelluu kevyemmin eikä kolhiudu koskessa niin helposti kiviin.


Koloveden melontareissulla tuli ensimmäisen kerran testattua lenkkien toimivuus tynnyrien kiinnitykseen. Hihnojen avaamista ja sulkemista helpottaakseni ajattelin tehdä vähän muutosta. Laitan tynnyrien kohdalle pikasoljet hihnojen risteyskohtiin ja nykyisen soljen kohtaan.
Ilmapussien kanssa avaamisen helppoudella ei ole niin paljoa merkitystä mutta useimmiten reissuilla kyydissä on tynnyreitä tavaraa täynnä.