torstai 18. kesäkuuta 2015

Kolvananuuro 17.6.15

Kävimme kiipeilemässä Kolvananuuron jyrkänteillä lasten kanssa. Mukana oli tällä kertaa yksi polvileikkauksesta toipuva vieraamme, joten jätimme kävelemisen vähemmälle ja keskityimme nautiskelemaan kesäisestä säästä Pieni Koirilammen nuotiopaikalla. Reitti rotkon pohjalla on paikoin niin haastavaa louhikossa kiipeilyä, ettei se olisi ollut kovin nautinnollista matkan tekoa myöskään kolmevuotiaalle pojalleni.

Joskus toiste voisi runsaan 5km kierroksen kiertää yksin tai vaimon kanssa, jolloin voisi keskittyä myös enemmän kuvaamiseen. Tällä kertaa retkellä oltiin lasten ehdoilla ja kuvaaminen jäi vähemmälle. Tässä joitain kuvia, joita ehdin ruoanlaiton, vaahtokarkkien paiston, ym. lomassa ottaa.

Jätimme auton Uuronvaaran P-paikalle ja kävelimme Pieni Koirilammen tulipaikalle. Matkalla on yksi jyrkkä lasku, johon on laitettu avuksi köysi. Ilman sitä ylöspäin tuleminen olisi konttaamista ja alaspäin meno mäenlaskua. Polku laskeutuu runsaan sadan metrin matkalla n. 50m alaspäin Suuri Koirilammen rantaan.

Tämän kevään nuori räkättirastaan (Turdus pilaris) poikanen.

Metsätähti (Trientalis europaea)

Kanadan majavan aihetteumia jälkiä Suuri Koirilammen rannoilla.

Raate (Menyanthes trifoliata)

Pieni Koirilampi

Rotkon pohjalla on useita seinämiltä sortuneita louhikoita, pirunpeltoja. Kokoa voi suhteuttaa tyttäreeni, joka istuu kivellä.



sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Testissä North Sky Eeli -kuoritakki

Sain Jongunjoen melontareissulle Erätukusta testiin North Sky Eeli- kuoritakin. Takki on joustavaa stretchiä ja sopii hyvin esim. melojille. Sää oli reissulla enimmäkseen pilvinen, joten kokemukset aurinkoisella säällä meloessa jäivät saamatta. Tuulisella ja sateisella säällä takki toimi erittäin hyvin.


Meloin takki päällä n. 34km ja positiivisena kokemuksena oli takin erinomainen hengittävyys. Missään vaiheessa takki ei tuntunut hiostavan vaikka usean tunnin yhtäjaksoisen melomisen aikana keho lämpesi ja hikosi.


Takin mitoitus on reilu ja 180 senttiselle olisi M-kokokin ollut sopiva. Otin kuitenkin L-koon, jolloin alle mahtuu viileämmällä kelillä esim. fleece-paita.


Takin sisäpuolella oleva polyesteriverkkovuori tuntuu myös lyhythihaisella paidalla miellyttävältä eikä lämpimällä säällä takin alla välttämättä tarvitse käyttää pitkähihaista.


Takin AIRTEX2 -kalvo toimi hienosti myös vesisateella. Vesi pysyi ulkona ja kehon tuottama kosteus haihtui kankaan läpi. Tihkusade valui takilta pois eikä imeytynyt lainkaan kankaaseen.


Takissa on yksi vetoketjullinen povitasku. Johtuen takin kevyestä pintakankaasta ainakaan painavamman lompakon tai puhelimen pitäminen taskussa ei ole kovin miellyttävää. Takki alkaa roikkua eikä tunnu eikä näytä hyvältä.


Reilun kokoiset rintataskut ja sivutaskut ovat ovat myös vetoketjullisia. Niiden roiskesuojattu vetoketju pitää sadeveden ja roiskeveden ulkopuolella.


Takin pitkä vetoketju on vedenpitävä ja ainakin alkuun tiukka vedettävä. Aluksi ketjua sulkiessa taistelin sen kanssa kunnes huomasin, että  ketju pitää painaa voimalla pohjaan saakka. Kun ketjua saa hieman kiinni, se toimii moitteettomasti.


Takin huppu on irroitettavissa neppareilla takista. Käytettävyyden kannalta olisin kaivannut hupulle niskaan mieluummin esim. vetoketjulla suljettavaa taskua, jonne hupun olisi voinut rullata. Nyt se joko roikkuu niskassa tai on repussa. Hupun voi toki pyöräyttää rullalle ja sitoa kiinni säätökuminauhoilla. Huppu tiukalla rullalla niskassa ei ole kuitenkaan mikään erityisen mukavan tuntuinen ratkaisu.


Hupun mallista ei minulla ole huonoa sanottavaa. Se on reilun kokoinen ja siinä on pieni "nokka", joka suojaa sateella kasvoja pitäen näin esim. silmälasit kuivana.


Kainaloissa on vetoketjulliset ventilaatioaukot, joilla saa kovemmassa rasituksessa parannettua ilmankiertoa takin sisällä. Aukoissa on verkko, joka estää hyönteisten pääsyn takin sisään.


Hihansuissa on lycra-rannekkeet, jotka pitävät tuulen ulkona ja lämmön sisällä. Reilun mittaisina ne voi vetää esim. hanskojen päälle.

Hyvästä takista on vaikea keksiä mitään suurta moitittavaa. Kokonaisuutena olen erittäin tyytyväinen takkiin ja sen ominaisuuksiin. North Sky Eelistä tuli kerralla suosikkini vapaa-ajan takkieni valikoimasta.