lauantai 25. lokakuuta 2014

Pyyntimiehet ja saamamiehet erikseen


Tänä syksynä olen ehtinyt erityisen huonosti käymään metsällä. Tämä kerta taisikin jäädä ensimmäiseksi ja viimeiseksi kerraksi kanalintujahdissa.

Keli oli torstaina 23.10. mukava: Täysin tyyni, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja pakkasta oli -5'. Kävelin iltapäivällä n. 5km lenkin ja vielä ennen pimeätä kävin kilometrin päässä suolla laittamassa teerenkuvat ja passipaikan aamua varten valmiiksi. Ilta meni lämmitellessä tupaa, jossa oli tullessa -8' ja iltaan mennessä sain lämpiämään hellaa lämmittämällä +13':een. Teeriä laskin suolla 8 ja ne olisivat olleet kiväärillä pudotettavissa mutta auttamatta liian kaukana haulikolle.
Aamu valkeni puolipilvisenä ja pakkasta oli -8'. Olin suolla vähän ennen seitsemää naamioverkon alla makuullaan. Puin päälle pitkän aluskerraston, reisitaskuhousut, toppahousut, flanellipaidan, fleecepaidan ja toppatakin. Kasvojen ja pään suojaksi shemakh-huivi ja pipo. Jalassa oli huopakumpparit.


Makasin kolmen makuualustan päällä kolme tuntia liikkumatta eikä em. vaatetus ollut yhtään liikaa. Lopussa alkoi varpaita vähän kylmätä mutta muuten vaatetus oli juuri hyvä. Kahdeksan maissa alkoi kuulua parin sadan metrin päästä teeren pulputusta ja suhahtelua. Vastailin suhahtelemalla mutta teeret eivät tulleet yhtään lähemmäksi kuvia. Lopulta kolme teertä lensi ylitseni ja laskeutui sadan metrin päähän kuvilta. Odotin sitkeästi, että ne olisivat tulleet lähemmäksi mutta ei, linnut pysyivät koko ajan näkyvillä kiväärikantamalla n. sadan metrin päässä. Katselin niitä suolla reilun tunnin kunnes ne joko näkivät liikkeeni tai muuten kyllästyivät ja lensivät pois. Kello alkoi olla kymmenen, joten keräsin kuvat pois ja lähdin aamukahvin keittoon ja ruoan laittoon. Kauniin aamuruskon jälkeen taivas oli mennyt kokonaan pilveen ja alkanut tuulla navakasti. Keli oli lauhtunut ja tuvan ikkunalla mittari näytti jo +1'.


Puolen päivän aikaan lähdin kävelemään suon ympäri josko hätyyttäisin linnut jostain suon ympäriltä männiköstä syömästä. En kuitenkaan löytänyt niitä, joten etsin suojaisen vanhan metsikön ja tein kahvitulet. Pannullisen kahvia ja parin makkaran jälkeen oli taas hyvä jatkaa kävelyä. Parin kilometrin kävelyn jälkeen hätyytin viisi teertä lentoon reilun sadan metrin päästä puusta. Ne hävisivät jonnekin metsän taakse, joten en lähtenyt jahtaamaan niitä sen kauemmaksi. Jatkoin matkaa ja vajaan kilometrin jälkeen kolme teertä lähti 70m päästä puusta lentoon ja näytti laskeutuvan vähän matkan päähän. Kiersin lenkin ja lähestyin niiden oletettua paikkaa toisesta suunnasta. Ne näkivät kuitenkin minut ennen kuin minä ne ja lähtivät lentoon melkein sadan metrin päästä sähkölinjalta. Jatkoin kiertelyä ja koitin kuunnella mistä kuuluu pulputusta mutta tuulen humina hankaloitti kuuntelemista, joten lähdin jatkamaan matkaa takaisin kämpälle. Kello alkoi olla yli neljä ja oli aika pakata tavarat ja lähteä kotiin.


Vajaan kahden päivän aikana näin 19 teertä. Aikaisemmista vuosista poiketen metsoja ei näkynyt ollenkaan. Jäniksen, ketun ja supin jälkiä näkyi runsaasti. Parin metsäkauriin ja niiden jäljillä jolkotelleen suden jäljet löysin myös.Tällä kertaa ei tullut saalista mutta luonnon rauhaa, raitista ilmaan ja reipasta liikuntaa n. 16km verran kyllä. Tärkeintä kuitenkin oli saada kuunnella sitä täydellistä hiljaisuutta, jonka rikkoi vain halkeilevan jään "laulu" ja pakkasessa paukkuvat puut. Välillä joku lintu päästi ilmoille laulunsa mutta muuten enimmäkseen kuului vain tuulen humina puissa.

Olin vain pyyntimies. ;)

maanantai 20. lokakuuta 2014

Blogissa ensimmäiset tuhat klikkausta

Blogi on ollut nyt reilu kaksi kuukautta "toiminnassa" ja sinä aikana katselukertoja on kertynyt jo reilu tuhat. Sen kunniaksi järjestettäköön arpajaiset ja arpajaisten palkintona on erähenkisesti Savottan pyökkinen kuksa.
Arvonta pidetään 1.11.2014 ja siihen voi osallistua jokainen blogin lukija.
Toimi siis näin: kommentoi tätä juttua omalla nimelläsi tai nimimerkilläsi ainakin yhdellä sanalla ja olet mukana arvonnassa.


lauantai 18. lokakuuta 2014

Vekaruksen ulkoilualue

Syysloman lopettajaisiksi kävimme lasten kanssa makkaran paistossa Joensuun Tuupovaarassa Vekaruksen ulkoilualueella. Kävelimme n. 2 kilometrin Vekaruksen polun, joka on osa 37km pitkää Paimenpojan polkua.


Aurinkoinen lauantaiaamu 18.10. valkeni rapsakassa pakkaskelissä. Kotona Joensuussa oli aamulla pakkasta -12' ja vielä kymmenen aikaan kun lähdimme kotoa oli pakkasta reilu kymmenen astetta. Ajelimme kohti Tuupovaaraa ja matkalla katselimme kuinka pienemmät järvet ja lammet olivat jo täysin jäässä.


Tuupovaarasta jatkoimme 12km kohti Öllölää ja käännyimme opasteiden mukaan Otmenentielle ja edelleen Kärnäläntielle. Perille on tieltä 496 erittäin hyvät opasteet ja perillä parkkipaikka useammallekin autolle.


Kävelimme joen etelärantaa ylävirtaan Kalliokosken ohi Myllykoskelle, josta pääsee riippusiltaa joen pohjoispuolelle. Polku kulkee joen eteläpuolella pääosin suuressa vanhassa kuusikossa joen rantaa seuraillen. Joen pohjoispuolella metsä on osittain koivuvaltaista vanhaa sekametsää. Polun varrella on kaksi laavua, joista Kalliokosken laavu eteläpuolella ja Myllykosken laavu pohjoispuolella. Lisäksi Vekaruskoskella on kota ja nuotiopaikka joen pohjoispuolla sillan kupeessa. Polku kulkee suurimmaksi osaksi helpossa maastossa polkuja pitkin mutta osittain polku on todella kivinen, joten hyvät kengät ovat tarpeen.

  Myllykosken riippusilta
 Myllykosken laavu
 Kalliokoski

Vekaruskoski

maanantai 13. lokakuuta 2014

Hiitolanjoen maisemapolku

Repovedeltä suuntasimme Valkealan kautta kohti Joensuuta ja kävimme matkalla katsomassa Simpeleellä olevan Hiitolanjoen maisemapolun. Reitti on 3,5km pitkä ja se seurailee pääosin Hiitolanjoen eli Kokkolanjoen rantoja.
 Ritakosken voimalaitos 

Reitti lähtee parin sadan metrin päästä VT6:lta Ritakosken vanhalta voimalaitokselta alavirtaan. Polku kulkee joen eteläpuolella muutaman metrin päässä rannasta ja pohjoispuolella korkeammalla kalliojyrkänteillä. Jyrkimpiin nousuihin on tehty portaat ja kosteimpiin paikkoihin pitkokset. Kalliolla polun reunaan on laitettu köydet kaiteiksi. Reitillä on siisti tulipaikka, lintutorni ja opastauluja alueen historiasta. Polku kulkee Ritakosken ja Lahnasenkosken vanhojen voimalaitosten kautta kohti Venäjän rajaa. Opastauluissa kerrotaan mm. joen merkityksestä Sisä-Suomen asuttamisessa vanhana vesireittinä Laatokalta Saimaalle. 
 

Joen yläjuoksulla on paperitehdas, joka on perustettu 1901 Kangaskoski oy:n nimellä. Tehdas meni konkurssiin 1903 mutta jatkui uusien yrittäjien johdolla 1920-luvulle asti. 1925 valmistui paperitehtaan paikalle vesivoimalaitos, jonka putouskorkeus on 6m ja teho 3300mWh. Alempana jokivarressa oleva Ritakosken voimalaitos valmistui 1920 ja putouskorkeus on 6m. Seuraava alempi Lahnasenkosken voimalaitos valmistui jo 1911. Sen putouskorkeus on 8m ja on tiettävästi Suomen vanhin puurakenteinen voimalaitos. 
 

Joki on ollut aikanaan tärkeä puutavaran uittoväylä Laatokan sahoille ja joen yläjuoksulle valmistuneen paperitehtaan tekemisen ehtona oli, ettei se estä puutavaran uittoa. Tehtaan ja voimalaitosten ohi tehtiinkin uittorännit, joita pitkin puut uitettiin padon alapuolelle.
Maisemaltaan jokivarsi on vanhaa kuusikkoa ja paksun sammalen peittämään kalliota. Osittain joen varsilla on peltoa ja vanhaa hakkuaukkoa. Maisemiltaan ei polku ole mikään erikoinen mutta historiallisena kohteena mielenkiintoinen. Joen pohjoisrannalla on lintutorni, josta näimme joella seitsemän joutsenta. Tornilla olevien opastaulujen mukaan linnusto on runsasta ja sieltä on havaittu mm. harmaahaikaroita ja ruskosuohaukkoja. Hiitolanjoessa on nuoliaisiin lukeutuvan rantaneulan eli rantanuoliaisen (Cobitis Taenia) ainoa tunnettu makeanveden esiintymä Suomessa.
 Lahnasenkosken voimalaitos 

Reitti on lyhyt ohikulkumatkalla käytävä paikka mutta asiakseen ei kauempaa tulisi lähdettyä vain retkeilyn takia. Näin syksyllä kun kasvisto alkaa olla jo lakaistunut ei erikoista katsottavaa vanhoja voimalaitoksia lukuunottamatta ole. 

 

Repoveden kansallispuisto


Alunperin tarkoituksena oli lähteä viikonlopuksi Kolille vaeltamaan mutta sääennusteita ja sadetutkaa katsellessa näytti satavan koko viikonlopun, joten muutimme suunnitelmaa. Lähdimme perjantaina puolenpäivän aikaan Joensuusta ajelemaan kohti etelää ja Repoveden kansallispuistoa. Joensuussa satoi vettä kaatamalla mutta ennusteen mukaan jo ennen Mikkeliä pitäisi poutaantua. Pikkuhiljaa matkalla pilvet alkoivatkin rakoilla ja Mikkelissä aurinko näyttäytyi ensimmäisen kerran. Yöllä tuli vielä jokunen kuuro mutta lauantai valkeni poutaisena ja välillä aurinkokin näyttäytyi.
 

Repoveden kansallispuisto on perustettu 2003. Kansallispuiston pinta-ala on 15km2 ja siihen liittyy 14km2:n Aarnikotkan luonnonsuojelualue. Kansallispuisto ja luonnonsuojelualue rajoittuvat idässä Puolustusvoimain Pahkajärven ampuma-alueeseen, jossa liikkuminen on kielletty.


Osittain alueella on näkyvissä vanha metsätalouskäyttö, joka näkyy varsinkin runsaana tiestönä alueen sisällä. Myös nuoret metsät kertovat alueen aikaisemmasta käytöstä. Viimeiset hakkuut alueella on tehty 1970-luvulla, jonka jälkeen hakattu alue on ennallistettu ja jätetty luonnontilaan. 

 
Suurimmaksi osaksi kansallispuisto on vanhaa kuusimetsää, jossa kasvaa paksu sammal. Jos antaa mielikuvituksen lentää voi kuvitella kuusten juurelle pieniä menninkäisiä ja peikkoja. Juuri semmoisissa metsissä ne aina saduissa kuvataan asuvan. =)

Alueella risteilee runsas polkuverkosto ja käveltävää löytyy lyhyestä päiväretkestä aina viikonlopun vaelluksiin. Polut ovat hyvin merkittyjä ja viitoitus selkeä. Suuret korkeuserot lyhyilläkin matkoilla tekevät poluista haastavia ja raskaammalla rinkalla nousut ja laskut vaativat reisilihaksilta aika paljon. Esim. Ketunlenkillä nousu Repoveden järven pinnan tasosta (76,6mpy) ylös Katajavuorelle nousee 224 porrasta ja lähes 50m nousukulman ollessa n. 1:1. 
 
 224 porrasta ylös Katajavuorelle

 Maisema Katajavuorelta länteen

 Samasta paikasta luoteeseen päin

Suosittu nähtävyys kansallispuiston alueella on Olhavanvuori, joka nousee 50m pystysuorana kalliona Olhavanlammen pinnasta. Kallion pystysuorilla seinämillä näkee usein kiipeilijöitä, jotka kiipeävät ylös merkittyä reittiä kallion juurelle rakennetulta laiturilta.
Kansallispuiston ja luonnonsuojelualueen reitit ovat yksi eteläisen Suomen suosituimpia ulkoilureittejä. Lauantaiaamuna laskin Lapinsalmen pysäköintialueella n. 40 autoa. Poluilla näkyi ihmisiä vaeltamassa mutta ei vielä ollut ruuhkaa. 


Pysähdyimme Kapiaveden tulipaikalle ruokailemaan ja siinä istuessa väkeä alkoi tulla koko ajan lisää ja lopulta nuotiolla istui reilu parikymmentä ihmistä ja koko ajan väkeä käveli ohi. Kun palasimme takaisin autolle laskin lähtiessä parkkialueella 107 pysäköityä autoa! Siihen kun lisätään muilta parkkialueilta lähteneet retkeilijät voidaan todeta, että väkeä riittää.
Maisemiltaan Repovesi on hieno paikka mutta väen paljous ei itseäni kauheasti innostanut. Mieluummin käyn vähän hiljaisemmissa paikoissa, joissa saa vaeltaa päivän näkemättä kovinkaan montaa ihmistä. 
 Polttamalla ennallistettua metsää
 Ketunlossi